AURINGON ALLA

”Uutta, vanhaa ja itsestään selvää.”

 

alla

Olen harrastanut olevana kesänä polkupyöräilyfilosofiaa: tehnyt muutaman ohikiitävän ajan uudelta tuntuneen havainnon ja toisaalta päätynyt toteamaan suorastaan vanhatestamentillisesti, ettei auringon alla ole uutta. Vähän siihen on vielä sirottunut jotain kakun päälle.  Uutta, vanhaa ja itsestään selvää.

”Savosenkatua kavutessani tein sen havainnoin, että vuosien saatossa vastaan alkaa tulla ylämäkiä, joita ei joko jaksa tai viitsi ajaa pyörällä ylös asti.”

Ensimmäinen havaintoni liittyy ikääntymiseen ja ehkä muunkin kuin sen aiheuttamaan rapistumiseen. Tein havainnon ollessani matkalla Mäntän hautausmaalle. Sinne olen luultavasti matkalla elämän kokoisessa merkityksessäkin, mutta nyt vain piipahdin heinäkuisena sunnuntaina. Taitoin matkan pyörällä, koska autoni oli edellisenä päivänä hajonnut Humppilaan. Savosenkatua kavutessani tein sen havainnoin, että vuosien saatossa vastaan alkaa tulla ylämäkiä, joita ei joko jaksa tai viitsi ajaa pyörällä ylös asti. V Vaihtoehdoista rehellisempi on se, ettei jaksa.

”Pojankoltiaisina ajelimme kesät ja talvet ympäri Tampere Southern Comfortia. Joskus menimme nurin, kiroilimme kuin aikamiehet, keräsimme luumme ja matka jatkui.”

Toisen polkypyöräfilosofisen havaintoni tein samaisella hautausmaakäynnillä lähtiessäni takaisin kodin suuntaan. Se oli ensimmäiselle käänteinen, mutta ei ehkä kuitenkaan vastakkainen: vuosien saatossa eteen tulee alamäkiä, joihin ei uskalla päästellä niin kuin nuorena. Kai siinä on samaa kuin iän tuomassa arkuudessa pyöräillä talvella. Pojankoltiaisina ajelimme kesät ja talvet ympäri Tampere Southern Comfortia. Joskus menimme nurin, kiroilimme kuin aikamiehet, keräsimme luumme ja matka jatkui. Nykyisin jo liukkaan tien ajatteleminen saa aikaan lihastension.

auringon

Nämä kaksi havaintoa tuntuivat kirjaamishetkellään uusilta, vaikka varmasti jo vanhat muinaiset Peipohjassa olisivat tienneet kertoa saman. Kolmas muistiinmerkintä syntyi elokuisena perjantaina, kun lähdin käymään apteekkiasioilla Vilppulassa. Pyöräiltävää kertyy mainittuun keikkaan kotoani käsin noin 14 kilometriä. Puhtini riitti reissuun hyvin, ei tullut tuskastuttavasti hikikään, mutta vanha totuus lähitähden alla tuli taas tiettäväksi: oli kyse sitten nuoren, keski-ikäisen, solakan tai läskin Teemun pyöräilystä, niukka luonnonvara on ahteri. Niin nytkin. Istuviltani minä tämän kuitenkin kirjoitan.

”Polkiessani apteekkireissullani takaisn kotia eli Mänttää kohti kohti kohtasin Isonniemen risteyksessä eli siinä rautakaupan kulmalla mukavan autoilijan.”

Sitten vielä jotain lupailemaani kakunkoristetta. Polkiessani apteekkireissullani takaisin kotia eli Mänttää kohti kohtasin Isonniemen risteyksessä eli siinä rautakaupan kulmalla mukavan autoilijan. Hän oli tulossa teollisuusalueelta ja sattui jämäyttämään autonsa suojatien päälle niin, että jouduin pysähtymään. Tulin kilauttaneeksi kelloa. Autoilija reagoi niin, että hän peruutti autonsa pois reitiltäni. Kun jatkoin matkaani hän avasi autonsa ikkunan ja huikkasi: ”Hei sori!” Huiskautin kädellä vastaukseksi ja hihkaisin, että ei mitään, näitä sattuu itse kullekin. En ollut minkään anteeksipyynnön kipeä, mutta minusta se oli autoilijalta hieno ele, joka lämmitti mieltäni. Olen ajanut neljäkymmentä vuotta autoa ja kaikenlaista on varmasti sattunut. Varmasti olen itsekin monesti erehtynyt pysähtymään suojatie allani. Ja niin edelleen. Onneksi tuossa perjantaisessa kohtaamisessamme ei ollut todellisen vaaran aineksia, koska tulin Vilppulan suunnasta, enkä huristanut myötälettä. Ja miten elämää tekee mukavaksi se, että ihmiset ovat toisiaan kohtaan ymmärtäväisiä ja hyvätapaisia, eikä kukaan ei ole herne nenässä raivoissaan asioista, joita arkisessa menossa vain joskus sattuu.

”Sittemmin aivovamman saaneena ja sen arpia varmaan lopen elämääni mukanani kuljettavana minun ei tulisi mieleen jättää panematta kypärää päähäni lähtiessäni liikkeelle pyörällä.”

Ennen kuin kukaan kysyy, sanon, että käytän pyöräillessäni kypärää. Olen käyttänyt 1990-luvun alusta asti. Silloin piti olla esimerkkinä lapsilleni. Sittemmin aivovamman saaneena ja sen arpia varmaan lopen elämääni mukanani kuljettavana minun ei tulisi mieleen jättää panematta kypärää päähäni lähtiessäni liikkeelle pyörällä. Kiinnitänhän minä turvavyönkin autossa. Flirttailen ihan muitten asioitten kanssa.