JUNALIPPUJA, PAKOLAISIA JA KORJAAMOLASKUJA
”Kotikaupunkini pursuaa
taidetta ja kaikenlaista muuta kivaa, mutta liikenneyhteyksiä tarkastellessani
minulle tulee joskus kiusaus antautua epäilykselle, että jonkin sortin sivistys
on hukassa.”
Omistuksessani on ollut
keskeytyksittä vähintään yksi henkilöauto vuodesta 1987. Tällä hetkellä niitä
on kaksi, koska asun pikkukaupungissa, jossa kyllä tulee toimeen ilman autoa,
mutta elämä muuttuu joiltain osin hankalaksi. Kahden hengen kattilakunnassa se
tarkoittaa helposti kahta ajoneuvoa, jollei siis ole valmis elämän
hankaloitumiseen, harrastuksista luopumiseen, työpaikan vaihtamiseen ja muuhun
sellaiseen. Näin se vain on. Ekologisuutta pitää yrittää pitää sitten yllä
ajamalla vain tarpeellinen. Sama konsti auttaa myös polttoaineen kohenneeseen
hintaan. Kauppaan pääsee useiin jalan tai pyörällä. Lisäsäästöä syntyy siitä,
kun fundeeraa tarkasti, mitä viitsii kantaa tai pystyy kuljettamaan kotiin.
”Aamulla pääsisin linja-autolla
kotoani Mäntän keskustasta Vilppulan asemalle ja tarvittaessa vaikka suoraan
Tampereelle.”
Lasken käyttäneeni toisen autoni
korjauskuluhin kahdessa kuukaudessa 1560 euroa. Samalla hinnalla matkustan
vuoden junalla Vilppulan ja Tampereen välisiä työmatkojani ja samaan syssyyn
myös vapaa-ajan kulkemiseni. VR:n 365:n vuorokauden lippu mainitulle osuudelle
maksoi kesäkuun lopussa 1563 euroa. Junalipusta verottaja myöntää minulle
huojennusta työmatkakuluina, koslani osiin se ei osallistu, paitsi
arvonlisäveron saajana. Tai eihän ”verottaja” mitään anna tai ota, verohallinto
on vain viranomaistaho, joka on meillä itsellämme töissä. Autoni
on sinänsä edullinen pitää, en ole siitä latiakaan velkaa ja niin edelleen.
Autoon vain tulee vuosien ja kilometrien myötä kaikenlaista, mikä pitää hoitaa
osia uusimalla ja ammatti-ihmisen tekemällä työllä. Urani autojen omistajana on
toki opettanut, että en tule niillä koskaan vaurastumaan – muuten kuin
luopumalla niistä. Sekin aika tulee joskus.
”Aamulla pääsisin linja-autolla kotoani Mäntän keskustasta Vilppulan asemalle ja tarvittaessa vaikka suoraan Tampereelle.”
Vuoden junaliput siis pariin korjaamokäyntiin…vitsi on siinä, että vaikka kuljen töissä julkisilla, niillä kulkeminen ei onnistu ilman omaa autoa. Aamulla pääsisin linja-autolla kotoani Mäntän keskustasta Vilppulan asemalle ja tarvittaessa vaikka suoraan Tampereelle. Paluumatka vain ei onnistu mitenkään: illansuussa Vilppulaan tulevalta junalta ei ole mitään yhteyksiä seitsemän kilometrin päässä olevaan Mänttään. Suoria bussiyhteyksiä, jotka sopisivat työssä käyvälle ei Tampereelta Mänttään ole. Taidekaupunki makaa julkisen liikenteen osalta näin.
”Paluumatka vain ei onnistu mitenkään: illansuussa Vilppulaan tulevalta junalta ei ole mitään yhteyksiä seitsemän kilometrin päässä olevaan Mänttään. Suoria bussiyhteyksiä, jotka sopisivat työssä käyvälle ei Tampereelta Mänttään ole.”
Ja minä tarvitsen auton selvitäkseni päivittäin 14 kilometrin matkasta kotoa rautatieasemalle ja takaisin. Mihinkään muuhun en oikeastaan sitä toista autoa tarvitse. Kotikaupunkini pursuaa taidetta ja kaikenlaista muuta kivaa, mutta liikenneyhteyksiä tarkastellessani minulle tulee joskus kiusaus antautua epäilykselle, että jonkin sortin sivistys on hukassa.
"Taidekaupungista pitäisi minusta olla työssä käyvää palvelevat liikenneyhteydet maakunnan keskukseen vajaan sadan kilometrin päähän."
Julkista liikennettä kutsutaan joskus
joukkoliikenteeksi ja se muuttuu tietenkin ongelmalliseksi, jos joukko on
hakusessa. Jotain siitäkin luulen toki ymmärtäväni. Mutta kyllä minusta
Taidekaupungista pitäisi minusta olla työssä käyvää palvelevat liikenneyhteydet
maakunnan keskukseen vajaan sadan kilometrin päähän. Ja Tampereeltahan ei pysty käymään töissä Mäntästä julkisilla yhteyksillä mitenkään.
” He eivät ole taideturisteja, mutta toivottavasti jokainen heistä kokee olevansa tervetullut kaupunkiimme. Tänään heistä viitisentoista oli nousemassa 6.40 Vilppulasta Tampereelle menevään junaan ja näin on monena muunakin aamuna.”
Kommentit
Lähetä kommentti