” TERVEENÄ ELETÄÄN TERVEEN

ELÄMÄÄ”

Toipilaana Paarlahden leveydellä

Jo vanhat viisaat Peipohjassa tiesivät, että, ihminen ei kaipaa vettä ennen kuin lähde kuivuu. Tuossa tietämisessä on totta vähintään se kuuluisa toinen puoli. Katselen asiaa tällä hetkellä jopijalkapuolena pari viikkoa sitten sattuneen työtapaturman jälkeen. Jalkaani on leikattu, ruuvattu, kipsattu. Eilen olin ensimmäisen kerran liki kahteen viikkoon kotini ulkopuolella käydessäni kipsinvaidossa omassa terveyskeskuksessa. Jalkani on nyt vihreä, sitä ennen se oli punainen.

Jalkapuolisuus vaikuttaa lähes kaikkeen, mitä teen. Muun muassa tämän tekstin kirjoittamiseen. Jalka ei oikein salli tällä hetkellä normaalia työskentelyä läppärillä, vaan naputtelen tätä jalka kohoasennossa olohuoneen sohvalla tabletilla. Se tuo asiaan rajoituksensa: lopputulos on luultavasti karumpi kuin se muuten olisi. Kun en ole lähtökohtaisestikaan huikea tietovempainvelho. 

Arki opettaa jatkuvasti kaikenlaisia kikkakakkosia: miten saan kylmät kylmään kahvin juotuani, mitä pitää kantaa mukana kaulapussissa ja niin edelleen. Se opettaa nyt myös nöyryyttä ottaa vastaan toisen ihmisen apua. Jos asuisin yksin tämä olisi suomeksi sanottuna ihan helvetin paljon hankalampaa kuin nyt.

Mutta siitä lähteestä vielä. Sairaalapapin työssäni olen vuosien mittaan keskustellut aiheesta paljon ihmisten kanssa. Ja niinhän se menee, ettei terveenä tiedä mitä on olla sairas. Ajan myötä olen tullut ajatukseen, että rajaansa asti näin on hyvä. Terveys ja toimintakyky eivät ole itsestään selviä kenellekään ja on varmasti viisautta olla tästä tietoinen. Samaan aikaan on kuitenkin totta sekin, että terveenä me elämme terveen elämää. Silloin toimitaan ja nautitaan tekemisestä, suunnitellaan kivoja juttuja ja tehdään vapailta vaikuttavia valintoja. Sitten elämä joskus pysähtyy tai vähintään vauhti hiljenee. Silloin on toisten asioiden aika.

Olen tänään tämän kipsijalan kanssa monella tavalla sivuraiteella. Mutta teen nyt niitä asioita, joita voin. Ja olen, ei aina tarvitse tehdä. Haaveilen asioista, joita taas joskus uskon tekeväni. Pohdin kaikenlaista. 

En jaksa ajatella, että olisin jotenkin tarvinnut pysähtymistä elämässäni, senkin ajatuksen olen  potiessani kuullut: ihmisillä on usein puhutteleva halu nähdä asioissa merkityksiä ellei peräti siunauksia. En halua vähätellä kenenkään ajattelua tässä kohdin. Itse kuitenkin mäen, että satuin nyt vaan liukastutaan matkalla ratikkapysäkille. Ei minun uskomusuniversumi sisällä sen kummempaa näillä main. Ihan toinen juttu sitten on, että kyllä tämä kokemus minua viisastuttaa. Rehellisesti voin kuitenkin sanoa, että olisin ihan mielelläni jäänyt nyt kokemuksen karttumisesta paitsi. Valinnanvapaus on vain näissä asioissa yhtä harhainen käsite kuin niin monessa muussakin asiassa.

Mutta tuuppaan tämän tekstin tietoverkkoon. Jatkan vanhan Bluesbreakersin kuuntelemista, Eric Clapton soittaa sähkökitaraa. 

Paarlahden leveydeltä kuuluu jotain voinnin ja voiman mukaan. Toivotan turvallista kulkemista kevääseen päin ihan jokaiselle!