Siirry pääsisältöön

 

”ÄLÄ UNOHDA RUNOA”


Oli jokin päivä elämässä. Tarkkaa aikaa en muista, mutta paikan: Vilppulan R-kioskin edessä. Olin menossa sisälle, kirjailija Pekka Kejonen (1941–2020) tuli ulos. Jäimme juttelemaan, olimmehan tuttuja parin vuosikymmenen ajalta. Sitten keskustelu oli käyty ja tuli aika kummankin jatkaa taholleen.

Pekka Kejonen (1941-2020) 

viettämässä kirjoittajan 50-vuotispäiviä lokakuussa 2013

Loppukaneetiksi ja muistutukseksi nuoremmalleen kokenut kirjailija sanoi silmiin katsoen: ”Älä unohda runoa.” Sitten Pekka lähti kävelemään kotiin Parkkivuoreen ja minä menin sinne Ärrälle.

Elettiin korona-aikaa ja kanssakäyminen ihmisten kesken oli harvatahtisempaa kuin ennen ja jälkeen sen. Kävi, että tapaamisemme oli viimeinen kasvotusten. Nyt ovat muistot yhteisistä riennoista ja kirjat hyllyssä. Niin se meidän ihmisten kesken yleensä ajan mittaan menee.

Liki nolottaa, kun nyt kesän 2023 kynnyksellä totean, että olen menneen vuoden mittaan saanut synnytetyksi kolme runoa, proosaa kyllä muutaman sata liuskaa. Ja jokusen aforismin. Mutta en ole unohtanut runoa, kirjailijakaverini jättämä perintö velvoittaa. Ehkä aforismitkin siihen sisältyvät, olihan Kejonen siinäkin lajissa ansioitunut. Kädettömän taputukset (WSOY 2010) palkittiin aikoinaan Suomen aforismiyhdistyksen Vuoden aforismikirja -palkinnolla.

Yksi aforismi keväällä 2023

(Takku Helolle kiitos kuvasta)

Ja runoista ja yleensä sanataiteesta puheen ollen: lupauduin esiintymään 8.7.2023 Pohjaslahdella Vehkaniemen loma- ja juhlatilalla pidettävässä Tomi Voroninin ja POEM ry:n järjestämässä Runo käy kylään -tapahtumassa. Luvassa on kooste teksteistäni otsikolla Elämä on Haapamäen rata (Jumala kannattaa Tapparaa). Olisi hauskaa, jos joku tämän blogin lukijakin olisi silloin yleisössä. Ja eiköhän tapahtumassa pääse halutessaan myös itse lauteille runokaraokessa. Sinne siis.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
Lähetä kommentti
Lue lisää
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
Lähetä kommentti
Lue lisää
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä
Lähetä kommentti
Lue lisää