Siirry pääsisältöön

 

LUOVUUDEN PEIPOHJASSA

”Leikkaan nurmikkoja, teen klapeja, luen kirjoja ja katson jopa televisiota.”

 

Yksi elämän kehitystehtävä on kuulemma oppia tuntemaan itsensä. En kuvittele pääseväni täydelliseen lopputulokseen tämän maallisen vaellukseni aikana, enkä laske tuonpuoleisen varaan mitään. Mutta jotain olen oppinut: kesällä minun ei kannata yrittää vakavasti kirjoittaa. Jo tämän blogin na(l)kuttaminen tähän koneelle on kynnyksen takana.

 

”Kesä, kaiken luovuuden peipohja.

Runot valoisista öistä on kirjoitettava talvella.

Syvän kesän viikkoina kynä hikoilee

ja sen jälki suttaa niin kuin verenvuoto aivot.

Silloin tehdään heinätöitä.”

 

Siinä se. Katkelma on BoD:n alustalla julkaistusta kirjastani Ennen kesää kadotus (ei-noir), sen tekeytyessä elettiin vuotta 2019. Kokemus on pysynytvoimassa. Pyydän anteeksi peipohjalaisilta: seutukunnassa ei varmasti ole mitään epäluovaa – tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin -,sen nimi vain on pesiytynyt  lähiyhteisöni kieleen, koska vaimoni ja lasteni sukujuuria lonkeroi sinne suunnalle.

Mutta siellä minä nyt olen, pohjassa. Leikkaan nurmikkoja, teen klapeja, luen kirjoja ja katson jopa televisiota. Aloitimme eilen Yle Areenasta Ivalon, jota vaimon työkaverit Pihlajanmarjayhtiössä olivat kehuneet. Kahvihuoneissa on alku monelle. Ja kun isot jalkapallosarjat ovat tauolla, jalkapallohan on tyypillisesti talvilaji.

Sovinnainen kuva kesäpitäjästä mittumaarina.

Kaikkea kantavaan muistikirjaani olen kuitenkin raapaissut muutaman fragmentin. Laitan niitä tähän todistukseksi jostakin. Kesällä en keksi siihen mitään syvällistä syytä, joten jätän selitteen hämäräksi, vähintään odottamaan hämärtyviä iltoja.

Matka tamperelaisessa linja-autossa innoitti joskus:

”Laitilan limsa on vitun hyvää, eikä siinä ole juuri lisäaineita. Esansseja ja silleen.”

Ei siinä minustakaan ole.

 

Mittumaarina kesäpitäjässä:

”Luen juhannuksena W.G. Sebaldin runoja ymmärtämättä. Poimin niistä sanastooni ilmaisuja, kuten ”huteroitunut” ja ”kuormittumaton (äiti)”. Ne ovat suomentaja Kari Aronpuron päästä. Osuuskaupassa myytiin smoked cheddar viipaleita, jätin ne ostamatta. Suomen lipun päiväksi mieluummin savuoltermannia, kiitos. Naapurissa Venäjä huteroituu, kiistelevät kai ensimmäisen sairauspäivän palkasta. Äiti(-Venäjä) kuormittunut maailmansivu.”

”Olen täydentänyt polttopuuvarantoni ja tehnyt sähkösopimuksen.”

 

Vanhan kirjallisuuden päivät Vammalassa ja sitten lomani alkaa ollakin lopussa.

”Lääkärit kiertävät. Sairaalassa ei ole kiintotähtiä.”

Ensi viikolla sairaalapastorikin kiertää.

Olen täydentänyt polttopuuvarantoni ja tehnyt sähkösopimuksen. Varastossa on nastarenkaita. Talven sopii tulla.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä