ELÄKÖÖN PYSYVYYS KAIKEN KESKELLÄ

”Kun muutin Vilppulaan vuonna 1991 sen päätaajama oli lännenkylä: keskeisraitin varrella oli parikin pankkia ja saluuna.”

 Perjantaiaamu. Ajan Mänttä-Vilppulan Mäntästä   Vilppulan asemalle niin kuin työaamuina ajan. Alkumatkasta tie on päällystetty uudelleen ja se on kuin pöytää. Ei ole kauaa. Kohta on taas kariesta kaikilla pinnoilla.

Vilppulan reikä. The hole of Vilppula. A-luokkaa.

Kurvaan kieroliittymästä Vilppulan taajaman pääkadulle, jonka joku irvileuka nimesi aikoinaan kunnanjohtajan mukaan Esa Ranta Avenueksi. Oikea nimi on tietysti Keskuskatu. Oikealle jää entinen kunnantalo, brutaali ylipainoinen betonimöhkäle. Kun muutin Vilppulaan vuonna 1991 sen päätaajama oli lännenkylä: keskeisraitin varrella oli parikin pankkia ja saluuna. Oli myös T-market ja Tenna, joka sitten muuttui Valintataloksi, sen yläkerrassa kirjakauppa. Meiran leipomo oli juuri muutama kuukausi aikaisemmin purettu tontilta, joka on nykyään torialueena. Pukimossa myytiin pukineita jo silloin. Keskuskadun päässä oli legendaarinen Löytö-kulma, josta saattoi ostaa kaikkea, ja josta Mikael Luova on kirjoittanut lukemisen arvoisen kuvauksen ja muistelun Juri Nummelinin toimittamaan teokseen Muistojen divarit 2 (Kustantamo Helmivyö 2022). Mieleeni on jäänyt, että siellä oli lähellä toisiaan olleiden hyllyjen takia painajaismaista käydä pikkuväen kanssa.

”Löytö-kulmaa ei ole enää. Ei ole pankkejakaan pääkadun varrella, saluuna purettu sekin.”

Mutta kaikella on aikansa. Löytö-kulmaa ei ole enää. Ei ole pankkejakaan pääkadun varrella, saluuna purettu sekin. Ruokakaupat menneet menojaan, samoin autoliike, joka sekin oli kiertoliittymän kupeessa ennen vanhaan. Apteekki ja R-kioski ovat sen sijaan tulleet, ja hautaustoimisto. Kunnantalollakin on kaikenlaista kunnallista säpinää, vaikka kaupungin hallinto on valunut suurin osin Mänttään.

”Mikäpä täällä ei olisi lopetusuhan alla tai supistamissuunnitelmien kohteena.”

Tätä kirjoittaessani on juuri lyöty pöytään Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) esitys palveluiden järjestämisestä. Se tietää mitä ilmeisimmin terveyskeskuksen vuodeosastotoiminnan loppumista Mänttä-Vilppulasta  jossain kohdin. Asia on kyyniselle mielelle ollut jo aikoja ilmeinen. Mikäpä täällä ei olisi lopetusuhan alla tai supistamissuunnitelmien kohteena. Junayhteys Tampereelle on onneksi toistaiseksi vakaalla pohjalla, kunhan kalusto pysyy kunnossa. Tänä kesänä se on pysynyt liikkeessä aika lailla hyvin. Syyskuun alusta Mäntästä ei pääse viikonloppuisin mihinkään millään julkisella välineellä, kun ex-kansanedustaja Tero Rönnin firma lopettelee linjojaan. Eihän yrittäjää voi tästä soimata: pikkukylällä jokin bussiyhteys on niin kuin markettimatkalla unohtunut hiivapaketti lähikauppiaalle: ostaja käy sen joskus ja jonain vuonna ostamassa, mutta ei se kauppaa pidä pystyssä.

”Aukio on autio ja tyhjä, vajaa kymmenen ihmistä noruu kuitenkin laiturille ennen kuin taajamajuna H420 Jyväskylästä Tampereelle pysähtyy raiteelle 2.” 

Aamutuiman lokaatio: Teemu on aukiolla.

Parkkeeraan auton asema-aukion laitaan. Aukio on autio ja tyhjä, vajaa kymmenen ihmistä noruu kuitenkin laiturille ennen kuin taajamajuna H420 Jyväskylästä Tampereelle pysähtyy raiteelle 2. Asemarakennus paistuu aamun auringossa. Muistan joskus varhaiskeski-iässä ostaneeni sieltä junalippuja, nyt se tietysti on jo vuosia ollut suljettuna. Rakennuksen toisessa päädyssä on parturi.

”Jos esimerkiksi kaupunginjohtaja rikkoisi autonsa renkaan siihen, ongelma kenties korjattaisiin. Luultavasti hän ei niin tule tekemään, joten reikä pysyy.”

Matkailupropagandassa puhutaan usein elinovimaisista paikkakunnista. Puhetta elinvoimaisuudesta on ollut varmasti täällä Pirkanmaan reunamallakin. Näiden seutujen elinvoimaisuudesta puhuminen uhkaa kuitenkin olla  kuin puhuttaisiin  teeskennellyistä orgasmeista: totuus on toinen kuin miltä meiningin toivotaan vaikuttavan. Kyllä täällä hiivutaan. Onneksi kaiken katoavaisuuden keskellä on jotain pysyvää, Vilppulassakin. Asema-aukion asfaltissa oleva reikä tai monttu, joka on sillä kohdin ja ajolinjalla, että jos aikoo paikoittaa autonsa tarkoitukseen osoitetulle paikalle, se täytyy ymmärtää kiertää. Minä sen tiedän, enkä siihen siksi aja, mutta satunnainen matkaaja on aina vaarassa. Ongelma voimaantuu syksystä ja pimeydestä, puhumattakaan lumesta tai sateen jäljiltä aukiolle makoilemaan jäävästä vedestä, jotka piilottavat poteron. Jos esimerkiksi kaupunginjohtaja rikkoisi autonsa renkaan siihen, ongelma kenties korjattaisiin. Luultavasti hän ei niin tule tekemään, joten reikä pysyy. Eläköön pysyvyys kaiken keskellä, kartan reunalla.