NIIN SE ON VÄLILLÄ MENNYT

Yhden juhlamatkan anatomiaa

 

Minulle on kasaantunut lokakuuhun kaikenlaisia vuosipäiviä ja kun kaverinikaan kohdalla ei ole aivan toisin, päätimme juhlistaa syksyä 2023 juhlavalla olemisella Tampereella. Tampere itsessään on aina yhden messun arvoinen ja minulla muutamia satoja kertoja vuodessa myös palkkapussin, joten sinne. Itse lähdin jo sianpieremän aikaan junaan H420. Aloitin päivän tutustumalla Taidekaupungin rautatieasemalla taiteeseen. Se ei ollut anniltaan kovinkaan uusia uria avaavaa, mutta oma elämänläheisyytensä siinä oli. Tulkoon päivästä aurinkoinen. Kaveri körötteli iltapäivällä junalla H424, johon nousi Vilppulasta noin 40 matkustajaa. Keskustapuoluelainen liikenneministeri Anne Berner yritti muutama vuosi sitten lopettaa koko liikennöinnin. Muistan asian aina, kun Kepu mainitaan.

Aamu Taidekaupungin asemalla: tulkoon päivästä aurinkoinen.

Tarkoituksenamme on ollut alunperin  nauttia juhlallinen ateria Koskikeskuksen Golden Raxissa kohta neljän jälkeen, mutta työpäiväni Tays Hatanpäällä venähtää sen verran, että siirrymme suoraan illan valoihin eli nostalgiseen Hakametsän jäähalliin. Siellä on alkamassa klo 18.30 KooVeen ja RoKin välinen jääkiekko-ottelu. Hakametsän halliin pääsee nykyään ottelutapahtumaan sisään vain yhdestä nurkasta, joten kiersin hallin ympäri ennen kuin löysin oikean luukun.

Tampereen KooVee eli ”Dynamo” on tarjonnut minulle Hakametsässä runsaan viidenkymmenen vuoden aikana monta elämystä. Ensimmäisen Dynamon ottelun näin siellä 9.12.1971, jolloin isännät kaatoivat HIFK:n 4–1. Tänään tulee rovaniemeläisiltä kuokkaan. Kuudenkympin kohdalla taulussa ovat tylyt luvut 1–6.  Elämys tämäkin ilta tietysti on: jääkiekko-ottelu voi olla karmeaa katsottavaa ja kai sekin elämys on. Viileällä järjellä mittelö tarjoaa aineksia analysoida sitä, miten nuorille pelaajille käy joskus, että kun kroppa menee hapoille, menee myös pää. Tästä seuraa se, että osaamisen taso hukataan ja lopulta pelataan pojanviikareitten pihapeliä. Mutta näin joskus käy, eikä kannattajan  pidä omaa joukkuetta silloin(kaan) sättiä. Ei viheltää, buuata tai lähteä kesken pois. Heikommissa hetkissäsi, niin sanotaan laulussa ja se kuuluu paitsi merkittäviin ihmissuhteisiin myös hyvään katsomokulttuuriin. Olemme hamaan tappiin.

Hakametsän tunnelma oli 13.10.2023 parhaimmillaan erätauolla.

Kävelemme osuuskaupan edustan joukkoliikennepysäkille. Ratikka ohittaa sen juuri ennen sille saapumistamme. Odotamme seuraavaa. Pysäkin penkillä istuu nuoripari, molemmat asusteistaan päätellen KooVeen kannattajia. Koskaan et kävele yksin, sanotaan.

Junan H429 lähtöaika on 22.07 ja kello on puoli kymmenen, joten ehdimme istua Vanhaan mestariin kahville. Sen juotuamme havaitsemme junan lähtöajan muuttuneen, nyt se on 22.39. Oulusta tuleva Intercity on yleensä aina myöhässä, mutta nyt radalla on ollut kaiketi jotain ongelmia. Lähdemme kuitenkin hyvissä ajoin istuskelemaan kiskobussiin, jossa on tänään komeasti  kaksi yksikköä.

Lähtö viivästyy, mutta maailma ei kaadu. Nykyajan vaivaton liikkuminen häivyttää helposti ikiaikaisen totuuden, että reissuissa välillä rähjääntyy. Matkat venyvät tai mutkistuvat. Minulle on tapahtunut niin viimeksi alkuviikosta, kun juna Helsinkiin oli liki puoli tuntia myöhässä perillä. Onneksi myös päämääränäni olleen seminaarin alku oli hitusen viivästynyt.

Totean kaverille, että emme me 22.39 mihinkään lähde. VR:n politiikkana on, että aina ilmoitetaan ensin aika, joka ei pidä paikkaansa ja sitten sitä hilataan. Jokin idea siinä on, en vain tiedä, mikä.

Ilta Tampereen asemalla. Kuvituskuvaa.

Konduktööri kuuluttaa viivästyksestä. Ajan kuva on, että hän tekee sen kahdella kielellä, joista toinen on englanti. Ruotsinkielisten suomalaisten tiedonsaannista ei olla huolissaan. Sen verran ruotsia kuullaan, että englanninkielisille matkustajille kerrotaan junan pysähtyvän paikassa Orivesi Centrum. Konduktööri tuntuu olevan erityisen huolissan Jyväskylään menossa olevien matkustajien perille pääsemisen viivästymisestä. Voisin kertoa hänelle, että Orivedelle tai Vilppulaan menijät jäävät myöhään ilmoitetusta saapumisajasta ihan yhtä paljon kuin jyväskyläläiset. Konduktööri luo myös jotain kuvitteellista solidaarisuutta sanomalla, että harmistus viivästymisestä koskee yhtä lailla junan henkilökuntaa. No ihan oikeasti höpö höpö, on ihan eri asia olla töissä kuin junan matkustajana. Hän kertoo myös junan pysähtyvän Haapajärvellä, mutta mitä pienistä.  Mutta kuulostaahan se sympaattiselta. Konduktööri käy varmuuden vuoksi tarkistamassa liput hyvissä ajoin ennen lähtöä, ettei kukaan vain kyllästyneenä livahda takaisin Tampereen yöhön. Hän lähes käyttää  vaikeasti sietämääni heippa ja kiva kun saan tarkistaa liput -tyyliä (vrt. Postin puuhaaminen kaveripohjalta). Konduktööri muistuttaa lopulta lähdettyämme, että ryyppääminen junassa on jo laissa kielletty. Ja että meitä on eri ikäisiä ja kaikilla pitää olla viihtyisää. Onhan meitä eri-ikäisiä, jo meidän kahden sakissakin yksi liki kuusi- ja toinen kohta seitsemänkymppinen. Hakametsässä vaikutimme olevan KooVeen kannattajien nuoriso-osastoa.

” VR:n junat kartalla -palvelussa H429 on kuin roistovaltion hävittäjä, jonka transponder on kytketty pois päältä. Junan nopeudeksi ilmoitetaan 0 km/h ja sijaintitedot eivät kuulemma ole ”hetkeen” päivittyneet. Yö ympärillä on musta.”

 Kuten sanoin: aina ensin ilmoitetaan aika, joka ei pidä paikkaansa. 22.45 junan kuljettaja ilmoittaa lähdön viivästyvän edelleen, koska Oulusta Helsinkiin matkaava Intercity pitää päästää radalle ennen meidän junaketta. Siihen on varmaan jokin syy, vaikka kovin pitkää yhteistä siivua näiden kahden junan matkalla ei ole. Mutta mitäpä minä sitä asiaa neuvomaan, en ole ammattilainen. Lähdemme lopulta 22.57, Helsinkiin menevä Intercity jää seisomaan Tampereen asemalle eli odottelimme kymmenen minuuttia syystä, joka ei lopulta vaikuutanut millään tavalla junien kulkuun.

”Saavumme Vilppulaan 23.57. Perjantaita 13. päivää on siis vielä jäljellä.”

Olemme 50 minuuttia myöhässä ja tulemme olemaan, sillä junan aikataulu on sellainen, että kiriminen ei onnistu. Konduktööri neuvoo, miten netistä löytää junan numerolla reaaliaikaiset saapumisajat asemille. VR:n junat kartalla -palvelussa H429 on kuin roistovaltion hävittäjä, jonka transponder on kytketty pois päältä. Junan nopeudeksi ilmoitetaan 0 km/h ja sijaintitedot eivät kuulemma ole ”hetkeen” päivittyneet. Yö ympärillä on musta.

”Kyrsiminen kannattaa säästää todellisille harmeille ja ongelmille. Niitäkin elämässä tulee vastaan, kun saa elää. Jos junamatka Tampereelta Vilppulaan tuntuu hankalalta voi olla tyytyväinen siihen, että ilmeisesti kliseinen iso kuva elämästä on aika lailla kohdallaan.”

Saavumme Vilppulaan 23.57. Perjantaita 13. päivää on siis vielä jäljellä. Laskeudumme junasta ja hiihtelemme hienoksi remontoidun asema-aukion parkkiruutuihin paikoittamillemme autoille. Alkaa mänttä-vilppulalainen joukkoliikenne eli henkilöautoilu kotiin. Puolenyön aikaan ei ymmärrettävästi ole julkista liikennettä näillä leveyksillä, mutta eipä sitä ole muulloinkaan. Yhdeltäkään junavuorolta ei ole päivän mittaan järkevää bussiyhteyttä Mänttään. Aamulla pääsisi jollain tavalla junalle, mutta paluumatka olisi sitten jo kyydin pummimisen varassa.

Lähdimme Tampereelta perjantaina, Mäntässä olemme lauantaina. Mutta mitäpä siitä - eikä kukaan kiusallaan aiheuttanut viivästymistä.. Kyrsiminen kannattaa säästää todellisille harmeille ja ongelmille. Niitäkin elämässä tulee vastaan, kun saa elää. Jos junamatka Tampereelta Vilppulaan tuntuu hankalalta voi olla tyytyväinen siihen, että ilmeisesti kliseinen iso kuva elämästä on aika lailla kohdallaan.

”Sarkastisesti totesin, että kun vuonna 2022 vietin yli vuorokauden ylimääräistä matkustusaikaa lipussa ilmoitettuun nähden Vilppulan ja Tampereen välillä, koska raidekalusto oli jatkuvasti rikki ja matkustajia kärrättiin busseilla, oikeutta minkäänlaisiin korvauksiin ei syntynyt. Rikkinäinen penkki Helsingin ja Tampereen välillä sen sijaan tuotti maksuttoman kahvin ja pullan. Näin se menee.”

Välillä VR korvaa ongelmia. Maanantaina 9.10. minulle sattui Helsingistä Tampereelle matkaavassa Intercityssä alleni penkki, jonka selkänojan kaasujousi oli vikaantunut ja niin ollen selkänoja meni takakenoon aina nojatessani. Konduktööri kysyi, haluaisinko korvaavan paikan. En halunnut, kun matkaseura istui siinä vieressä ja meillä oli keskustelut kesken. Niinpä sain hyvitykseksi vitosen arvoisen kupongin junan ravintolavaunuun. Kävimmekin heittämässä sumpit nassuun ennen Toijalaa. Reilua meininkiä, mikäpä siinä. Sarkastisesti totesin, että kun vuonna 2022 vietin yli vuorokauden ylimääräistä matkustusaikaa lipussa ilmoitettuun nähden Vilppulan ja Tampereen välillä, koska raidekalusto oli jatkuvasti rikki ja matkustajia kärrättiin busseilla, oikeutta minkäänlaisiin korvauksiin ei syntynyt. Rikkinäinen penkki Helsingin ja Tampereen välillä sen sijaan tuotti maksuttoman kahvin ja pullan. Näin se menee.

Ja näin se on mennyt. Kaivoin lokakuun kunniaksi esiin kirjastani Vanha 55 (BoD 2019) runon, johon olen kiteyttänyt elämäni kulkua 1960-luvulta lähtien. Niin se on aina välillä mennyt.

 

Kun kansakoulussa kysyttiin

missä kuussa sää oot syntyny ja toinen kertoi

siihen kuului vastata,   

että määpäs oonki syntyny Maassa.

 

Minä synnyin Hämeenlinnassa.

Syntymäkotikuntani on Janakkala,

asuinpaikka Mänttä-V,

kotikaupunki Tampere.

Tätä olen yrittänyt setviä.

 

Lokakuu kestovärjäsi sieluni sateenharmaaksi,

asetteli sen armollisesti vähän nollan yläpuolelle

aika ajoin alttiiksi

myrskyille ja vallankumouksille.

 

Kaveri kiteytti oleellisen, 

kun kuuntelimme bluesia Tullikamarilla.

 

Perse puutuu.

Niin se on välillä mennyt.