TOISELLE KYMMENELLE

Kunnes toisin on

 

”Iltapäivällä tilaisuus ikäihmisille. Oltuani nyt töissä liki neljä viikkoa vuorotteluvapaan jälkeen, olen edelleen sen verran hileessä, että oli pakko laittaa jotain oikein paperille.”

Näin alkoi ensimmäinen Paarlahden leveydeltä -blogi tammikuussa 2014. Olin tuolloin tosiaan juuri palannut vuorotteluvapaalta, jolla olin ollut lähes koko edellisen vuoden. Tuohon aikaan sellainen ylellisyys oli mahdollista. Sen vuoden oppeja oli se, että ihminen voi luopua paljosta kokematta vielä luopuvansa mistään. Vuorottelijan arki oli korkeintaan köyhän leikkimistä: mistään vyön kiristämisestä on turha puhua, jotta ei rienaa niitä, joilla on tedellinen talouden tiukkuus kiusanaan. Vapaalla oli mukava olla, hullumpaa ei ollut siltä palatakaan. Seuraavat neljä ja puoli vuotta tulivat sujumaan suht koht tasaisesti mitä en tietenkään tuolloin tiennyt. Vene keikkui kunnolla vasta syyskuussa 2018. Mutta se ei ole tämän tekstin aihe.

”Kymmenessä vuodessa olen tulostanut vähän yli 260 juttua monenmoisesta.”

Olen ollut blogintekijänä laiska ja aikaansaamaton, tavoitteeksi muodostui joskus saada aikaiseksi kaksi tekstiä kuuta kohti. Kymmenessä vuodessa olen tulostanut vähän yli 260 juttua monenmoisesta. Siihenhän blogin nimikin viittaa: aiheet ovat kaikkea sitä, mitä ylävesien shamaania on huvittanut kirjoittaa.

”Aika ajoin ei ole hirveästi innostanut kirjoittaa yhtään mitään.”

Nämä blogitekstit ovat olleet minulle arvokkaita. Syksyn 2018 ja talven 2019 aikana kirjoitin itseäni AVH-kuntotutujana henkiin ja jostain syvältä pintavesiin. Jotain minä itselleni todistin tälläkin sivustolla. Korona-ajan tullen blogit olivat yksi virukseton henkireikä. Välillä on ollut nihkeääkin. Aika ajoin ei ole hirveästi innostanut kirjoittaa yhtään mitään. Ja ehkä juuri silloin on tarvittu jokin itselleni luoma normi kahdesta tekstistä kuussa, joka on saanut pitämään koneen käynnissä.

”Elvis Presley olisi viime viikolla täyttänyt 89 vuotta. Äitini täytti tällä viikolla. Äitini on vielä täällä, Elvis ei. Miettimistä on siinäkin.”

Nyt ollaan tammikuussa 2024. Eurooppalainen poliittinen ilmasto tuntuu käyvän yhä ahdistavammaksi. Ehkä siksi on aikani kirjoittaa hyvän mielen tekstejä: ei VR:stä ja Haapamäen radan kiskobusssiliikenteestä, ei Venäjästä, ei tasavallan hallituspolitiikasta. Olkoon niille joku toinen kirjoittaja.

Elvis Presley olisi viime viikolla täyttänyt 89 vuotta. Äitini täytti tällä viikolla. Äitini on vielä täällä, Elvis ei. Miettimistä on siinäkin. ”Varmaan erikoista elää elämänsä Elviksenä”, totesi tankkerin perämies kerran 1990-luvulla ajellessamme öistä Merenkurkkua pohjoiseen. Erikoista luultavasti äitinänikin.

Elämä jatkuu Paarlahden leveyden alkulähteillä eli Mäntän Virkamiehenkadulla. Laitan tänään kuvitukseksi otoksen maisemasta, jota ei enää ole. Siinä oleva talo on nyt rouhaistu kaivinkonein ja miesvoimin tuhannen päreiksi. Joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten kastoin siellä lapsen, muistan. Saa nähdä, millainen maisema on kymmenen vuoden päästä. Jos saan nähdä, sitä ei voi tietää.

”Blogin pitäminen on niin kuin rakasteleminen. Ensimmäisen kerran tietää, viimeistä ei.”

Kun on elänyt jo seitsemällä vuosikymmenellä, jotain on tullut aina joskus kiteyttäneeksi, kuten. Blogin pitäminen on niin kuin rakasteleminen. Ensimmäisen kerran tietää, viimeistä ei. Jatkukoon siis näiden tekstien kirjoittaminen, kunnes toisin on.