Siirry pääsisältöön



MUKISEMATTOMAN MAKSAJAN PÄIVÄNÄ



"Joka tapauksessa on paljon mukavampi hyödyntää verovaroin tuotettuja palveluita kuin kustantaa niitä, näin on rehellisesti todettava."
 

Vappuaamu. Herään ajatukseen veroista. Pitää vielä tarkistaa tämänkeväinen veroehdotus.
Kaikenlaisiin mieleenjuolahtamisiin  sitä voikin toukokuun ensimmäisenä herätä. Myöhemmin päivällä huokaisen, että korjauksia ei tänä vuonna tarvitse tehdä. Tämä maksaja ei nyt mukise.

Verot ovat intohimojen asia. Kukaan ei kai niitä aivan riemuiten maksa, vaikka minä kyllä viittaan, jos kysytään, kuka hoitaa homman mukisematta. Palkansaaja ei niin kauheasti muuta edes voisi. Mutta ennen kaikkea ajatteluuni vaikuttaa paitsi se, että oma palkkani tulee veron muodossa kerätyistä varoista, myös tietoisuus siitä, että yhteiskunta on tukenut ja tukee olemistani monilla tavoilla. Olen peruskoulutettu, valtion yliopistossa universaalisivistetty ja kova käyttämään kirjastoa. Ihan vain jotakin mainitakseni. Ja läheiseni on ollut joskus hengenpelastettavana teho-osastolla, joten nostan aina symbolisesti hattua yliopistosairaalan kohdalla. Joka tapauksessa on paljon mukavampi hyödyntää verovaroin tuotettuja palveluita kuin kustantaa niitä, näin on rehellisesti todettava.


"Veroehdotuksessa mainitut verot ovat tietysti vain osa koko vuonna maksamistani veroista." 


Itselleni veroehdotuksen täydentäminen on ollut jokakeväistä hommaa. Tämä jo siksi, että työmatkavähennykset pitää ilmoittaa jälkikäteen, vaikka ne olisikin jo otettu huomioon veroprosenttia laskettaessa. Omalla kohdallani niiden ilmoittaminen ei myöskään ole yhtä yksinkertaista kuin kuukausilipun hinnan kertominen 11:llä. Aikaa ja kahvia kuluu. Viime vuoden ”lomailin verorahoilla”, kuten joku kitkerikkö on asian määritellyt – olin vuorotteluvapaalla ja työni teki nelikymppinen pätkätyöläisperheenisä tyytyväisenä siitä, että sai kerralla pestin melkein koko vuodeksi. Siksi pääsin tänä keväänä vähällä.

Myös kotitalousvähennyksiä on viime vuosina ollut vähennettäväksi mukavasti. Sen saa mm. siitä, kun asuu kuusikymmentä vuotta vanhassa talossa. Viime vuodeltakin vähennettävää on, mutta tänä vuonna se menee puolisoni ilmoitukseen. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen kutina, että pääsen vielä osalliseksi lomakkeitten täyttämisestä. No, olenpahan niitten kanssa jo useiden sotien veteraani, eivätkä verohallinnon kupongit kovin vaikeita ole.

Näinhän se on: maksan veroni mukisematta, mutta vain ne, jotka minulle oikein asetetaan. Luonnollisestikin pyrin puolisoni kanssa mahdollisimman pieneen maksettujen verojen kokonaismäärään.

Veroehdotuksessa mainitut verot ovat tietysti vain osa koko vuonna maksamistani veroista. Melkoinen potti koostuu totta kai arvonlisäverosta erilaisten tavaroitten ja palveluitten yhteydessä. Aina kun syön kaupasta hankittua ruokaa, karhu rouhaisee osansa. Arvonlisäveron suhteen olen  huono kansalainen, koska hankin tuon tuosta harrastuksiini liittyvää tavaraa ulkomailta. Sinne menevät silloin myös verot. Toisaalta olen killinkeineni rahoittamassa Euroopan Unionia.  Eli otan ihan hyvin mielin vastaan myös ne hyödyt, jotka kyseiseen liittoon kuuluminen minulle laillisesti tarjoaa.

"Juuri tätä minä haluan verorahoillani tukea, vai?"

Vappuaamiaisella mukisemattoman maksajan päiväni saa kuitenkin hitusen tummaa kuorrutetta. Eli mukisenpa kuitenkin. Selaamassani lehdessä neuvotaan vaurastumisen aakkosia. Yksi haastateltu kehottaa ostamaan auton sijasta osakkeita. Hänen lapsellaan on oma osakesalkku, jota lihotetaan lapsilisillä. Jaa-a, juuri tähän lapsilisät tietysti ovat tarpeen. Juuri tätä minä haluan verorahoillani tukea, vai? Kysymys on totta kai monisyinen, kun puhutaan lapsilisien kaltaisista tulonsiirroista, mutta vappuna otan oikeuden olla tässä kohdin hiukan puiseva kaveri.

"Verojen osalta ei kai kuitenkaan koskaan toteudu se, että voisin itse päättää kuin korkeintaan välillisesti, mitä maksamillani euroilla tehdään.  Eikä niin pidä ollakaan."

Yhtä vähän muuten tykkään kirkkohallituksen hiljan tekemästä päätöksestä laskea takaisin juuri korotetut virkatodistusten hinnat. Haluan, että kirkollisveroillani toteutetaan seurakunnan perustehtäviä, kuten sielunhoitoa, diakoniaa ja nuorisotyötä. En haluaisi kustantaa perintöä jakavien ihmisten tarvitsemia todistuksia, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä seurakunnan ydintyön kanssa, ja joiden kirkkoherranvirastojen henkilökunnalta vaatima aika ja vaiva eivät ole missään suhteessa niistä nyt perittäviin maksuihin. Verojen osalta ei kai kuitenkaan koskaan toteudu se, että voisin itse päättää kuin korkeintaan välillisesti, mitä maksamillani euroilla tehdään.  Eikä niin pidä ollakaan.

Tein tässä kirjoittamisen lomassa varauksen kirjastoon. Ensi kuussa nimittäin ilmestyy uusi osa kirjasarjasta, jota olen lukenut. Lainaamalla teoksen säästän noin kolmekymmentä euroa. Kirjastoon se hankitaan verovaroilla. Verorahoilla - myös suomalaisten - on menneinä aikoina tuettu myös  tämän kuun lopulla jalkapallon Mestarien liigan finaalissa pelaavan ja pelaajilleen suolaisia palkkoja maksavan espanjalaisen Atletico Madridin talouden tervehdyttämistä. Mikä nyt tähän loppukaneetiksi pantakoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä