Siirry pääsisältöön



MUKISEMATTOMAN MAKSAJAN PÄIVÄNÄ



"Joka tapauksessa on paljon mukavampi hyödyntää verovaroin tuotettuja palveluita kuin kustantaa niitä, näin on rehellisesti todettava."
 

Vappuaamu. Herään ajatukseen veroista. Pitää vielä tarkistaa tämänkeväinen veroehdotus.
Kaikenlaisiin mieleenjuolahtamisiin  sitä voikin toukokuun ensimmäisenä herätä. Myöhemmin päivällä huokaisen, että korjauksia ei tänä vuonna tarvitse tehdä. Tämä maksaja ei nyt mukise.

Verot ovat intohimojen asia. Kukaan ei kai niitä aivan riemuiten maksa, vaikka minä kyllä viittaan, jos kysytään, kuka hoitaa homman mukisematta. Palkansaaja ei niin kauheasti muuta edes voisi. Mutta ennen kaikkea ajatteluuni vaikuttaa paitsi se, että oma palkkani tulee veron muodossa kerätyistä varoista, myös tietoisuus siitä, että yhteiskunta on tukenut ja tukee olemistani monilla tavoilla. Olen peruskoulutettu, valtion yliopistossa universaalisivistetty ja kova käyttämään kirjastoa. Ihan vain jotakin mainitakseni. Ja läheiseni on ollut joskus hengenpelastettavana teho-osastolla, joten nostan aina symbolisesti hattua yliopistosairaalan kohdalla. Joka tapauksessa on paljon mukavampi hyödyntää verovaroin tuotettuja palveluita kuin kustantaa niitä, näin on rehellisesti todettava.


"Veroehdotuksessa mainitut verot ovat tietysti vain osa koko vuonna maksamistani veroista." 


Itselleni veroehdotuksen täydentäminen on ollut jokakeväistä hommaa. Tämä jo siksi, että työmatkavähennykset pitää ilmoittaa jälkikäteen, vaikka ne olisikin jo otettu huomioon veroprosenttia laskettaessa. Omalla kohdallani niiden ilmoittaminen ei myöskään ole yhtä yksinkertaista kuin kuukausilipun hinnan kertominen 11:llä. Aikaa ja kahvia kuluu. Viime vuoden ”lomailin verorahoilla”, kuten joku kitkerikkö on asian määritellyt – olin vuorotteluvapaalla ja työni teki nelikymppinen pätkätyöläisperheenisä tyytyväisenä siitä, että sai kerralla pestin melkein koko vuodeksi. Siksi pääsin tänä keväänä vähällä.

Myös kotitalousvähennyksiä on viime vuosina ollut vähennettäväksi mukavasti. Sen saa mm. siitä, kun asuu kuusikymmentä vuotta vanhassa talossa. Viime vuodeltakin vähennettävää on, mutta tänä vuonna se menee puolisoni ilmoitukseen. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen kutina, että pääsen vielä osalliseksi lomakkeitten täyttämisestä. No, olenpahan niitten kanssa jo useiden sotien veteraani, eivätkä verohallinnon kupongit kovin vaikeita ole.

Näinhän se on: maksan veroni mukisematta, mutta vain ne, jotka minulle oikein asetetaan. Luonnollisestikin pyrin puolisoni kanssa mahdollisimman pieneen maksettujen verojen kokonaismäärään.

Veroehdotuksessa mainitut verot ovat tietysti vain osa koko vuonna maksamistani veroista. Melkoinen potti koostuu totta kai arvonlisäverosta erilaisten tavaroitten ja palveluitten yhteydessä. Aina kun syön kaupasta hankittua ruokaa, karhu rouhaisee osansa. Arvonlisäveron suhteen olen  huono kansalainen, koska hankin tuon tuosta harrastuksiini liittyvää tavaraa ulkomailta. Sinne menevät silloin myös verot. Toisaalta olen killinkeineni rahoittamassa Euroopan Unionia.  Eli otan ihan hyvin mielin vastaan myös ne hyödyt, jotka kyseiseen liittoon kuuluminen minulle laillisesti tarjoaa.

"Juuri tätä minä haluan verorahoillani tukea, vai?"

Vappuaamiaisella mukisemattoman maksajan päiväni saa kuitenkin hitusen tummaa kuorrutetta. Eli mukisenpa kuitenkin. Selaamassani lehdessä neuvotaan vaurastumisen aakkosia. Yksi haastateltu kehottaa ostamaan auton sijasta osakkeita. Hänen lapsellaan on oma osakesalkku, jota lihotetaan lapsilisillä. Jaa-a, juuri tähän lapsilisät tietysti ovat tarpeen. Juuri tätä minä haluan verorahoillani tukea, vai? Kysymys on totta kai monisyinen, kun puhutaan lapsilisien kaltaisista tulonsiirroista, mutta vappuna otan oikeuden olla tässä kohdin hiukan puiseva kaveri.

"Verojen osalta ei kai kuitenkaan koskaan toteudu se, että voisin itse päättää kuin korkeintaan välillisesti, mitä maksamillani euroilla tehdään.  Eikä niin pidä ollakaan."

Yhtä vähän muuten tykkään kirkkohallituksen hiljan tekemästä päätöksestä laskea takaisin juuri korotetut virkatodistusten hinnat. Haluan, että kirkollisveroillani toteutetaan seurakunnan perustehtäviä, kuten sielunhoitoa, diakoniaa ja nuorisotyötä. En haluaisi kustantaa perintöä jakavien ihmisten tarvitsemia todistuksia, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä seurakunnan ydintyön kanssa, ja joiden kirkkoherranvirastojen henkilökunnalta vaatima aika ja vaiva eivät ole missään suhteessa niistä nyt perittäviin maksuihin. Verojen osalta ei kai kuitenkaan koskaan toteudu se, että voisin itse päättää kuin korkeintaan välillisesti, mitä maksamillani euroilla tehdään.  Eikä niin pidä ollakaan.

Tein tässä kirjoittamisen lomassa varauksen kirjastoon. Ensi kuussa nimittäin ilmestyy uusi osa kirjasarjasta, jota olen lukenut. Lainaamalla teoksen säästän noin kolmekymmentä euroa. Kirjastoon se hankitaan verovaroilla. Verorahoilla - myös suomalaisten - on menneinä aikoina tuettu myös  tämän kuun lopulla jalkapallon Mestarien liigan finaalissa pelaavan ja pelaajilleen suolaisia palkkoja maksavan espanjalaisen Atletico Madridin talouden tervehdyttämistä. Mikä nyt tähän loppukaneetiksi pantakoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matka...
JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...