EKSYKSISSÄ 

Kävin tervehtimässä tuttavaani, joka joutuu olemaan sairaalahoidossa. Olin hänen kotipaikkakunnallaan työasioissa ja onneksi minulle jäi vapaata aikaa omien tehtävieni ja junalle menemisen välille. Itselleni käynti sairaalassa oli tärkeä, toivottavasti tuttavallenikin.

"Löysin pääsisäänkäynnin ja astuin aulaan. Sitten jo eksyinkin."

En ollut käynyt koko kaupungissa aikaisemmin muuta kuin läpikulkumatkalla. Näin ollen myös paikallinen sairaala oli minulle outo.  Alkuun sinne meneminen sujui kuitenkin hyvin. Pitämääni koulutukseen osallistui talon hoitohenkilökuntaa ja he neuvoivat avuliaasti minulle oikopolun mäelle, jossa sairaala on. Ohittamalla uhmakkaasti yhden Läpikulku kielletty –kyltin pääsin perille. Löysin pääsisäänkäynnin ja astuin aulaan. Sitten jo eksyinkin.

Informaatiota kyllä oli pitkin seiniä, mutta päästäni puuttui  malli, mihin  mennä. Kun on itse töissä sairaalassa, on terveellistä huomata kuinka perusteellisesti ihminen voi eksyä jo sisääntuloaulaan, vaikka siinä ei periaatteessa ole kuin kaksi päätä. 

En  ollut ilmeisesti ensimmäinen eksyjä, koska sairaala oli pestannut aulaan neuvojan, joka  ohjasi ystävällisesti minut oikeaan suuntaan. Pääsisin perille joko hissillä tai käyttämällä portaita. Terveehkönä ihmisenä en kehdannut turvata konevoimaan.

"Laajemminkin huomaan miettiväni eksyksiin joutumisen asiaa. Hämillään olemista, nolostumista, itsensä entisaikaiseksi tuntemista, rattailta pullahtamista."

Kokemukseni ei ollut määräänsä enempää vaikea. Itse asiassa ei vaikea ollenkaan. Elämän pottumaiset paikat ovat muualla. Kuitenkin havahduin ajattelemaan taas tuoreella ymmärryksellä kaikkia niitä, jotka omassa työympäristössäni etsivät omaistaan tai paikkaa, jossa heitä odotetaan johonkin toimenpiteeseen. Tai kappelia, jossa on määrä jättää sukulaiselle jäähyväiset. Isoissa sairaaloissa riittää käytäviä kuljettavaksi.

Laajemminkin huomaan miettiväni eksyksiin joutumisen asiaa. Hämillään olemista, nolostumista, itsensä entisaikaiseksi tuntemista, rattailta pullahtamista. Nykyaikaa, jossa pitää tietää, ettei tablettia välttämättä panna suuhun. Maailmaa, jossa on määråttömästi muistettavia tunnuslukuja ja joka kaupassa  eri näköinen maksupääte. Lääkäriin päästäkseenkin pitää monessa paikassa jo ilmoittautua koneelle. Ja minunkin pitäisi kai jo ruveta käyttämään Spotifyta eikä ostaa jotain muinaislevyjä. Pelle Miljoonaa mukaellen voi sanoa: Älkää kysykö mistä johtuu monen ikäihmisen masennus. Kyllä tämä muutosmaailma tarjoaa siihen riittävästi aineksia ja eksyttää tarpeeksi jo nuorempaakin.

"Voisikohan lohduttautua sillä, että tämän päivän osaava nuori on huomisen perälaudassa roikkuva keski-ikäinen?"

Onneksi kotikaupungissani on paperitehtaan lämpölaitoksen piippu, joka on kuin nuppineula kartalla: koti on täällä päin. Enpähän ainakaan eksy veneellä Keurusselälle.

Voisinkohan lohduttautua sillä, että tämän päivän osaava nuori on huomisen perälaudassa roikkuva keski-ikäinen? Ja kohta jo syrjään putoamassa oleva ikääntyjä?

"Pahimpia tämän ajan eksytyksiä taitaa olla se, että meillä ei ole aikaa käydä katsomassa toisiamme, kun joku meistä on sairaana."

Kävin siis tervehtimässä tuttavaani ja se tuntui tärkeältä. Pahimpia tämän ajan eksytyksiä taitaa olla se, että meillä ei ole aikaa käydä katsomassa toisiamme, kun joku meistä on sairaana. Niin olisi voinut käydä minullekin, jos olisin suunnitellut ajankäyttöni tehokkaasti.  Usein tuntuu, että suorastaan pelkäämme sairaan, saati kuolevan kohtaamista. Sairaassa ihmisessä on kuitenkin kovin harvoin mitään pelättävää.  Yksikään potilas ei ole itseäni koskaan purrut. Moni hoitaja voi kertoa omalta kohdaltaan muuta, mutta se on ihan eri jutun aihe se.