SITÄ JOULUA EN MUISTA

Uudelleenvierailtu vuosi 1963. Kirjoitus on julkaistu alunperin Maskun Lions-klubin Lumilyhty-lehdessä vuonna 1989. Mihinkään ei ole kajottu.

Vuonna 1963 Suomessa vietettiin joulua. Joku voi kysyä, että uutisenko kerroit. Itselleni sydäntalven juhla ei kuitenkaan tuolloin ollut itsestäänselvyys eikä minulla ollut omakohtaista kokemusta sen säännöllisestä toistuvuudesta. Tuo joulu nimittäin on ensimmäinen, jota minä en muista. Sen vieton toden teolla käynnistyessä varsinaisen juhlan aattona minulla oli ikää 72 päivää.

Paljon oli muuttunut sitten edellisen joulun. Maa oli saanut maksuvälineeksi uudistetun markan. Tiettävästi tuolloinkin ostettiin joululahjoja, ja vanhat ja uudet rahat vilisivät iloisesti sekaisin kauppojen kassoilla. Vielä kymmenen vuotta myöhemmin saatoin aikuisten puheesta poimia käsitteen ”vanha miljoona”. Tuolloin ymmärsin jo sen, että he eivät puhuneet omaisuudestaan, vaan veloistaan. Mutta jouluna 1963 lahjat joka tapauksessa näyttivät paperilla halvemmilta kuin aikoihin. Vaikka enhän minä sitä muista.

”Meidän ensikertalaisten kodeissa olimme itse vuoden jymyuutinen, jonka rinnalla etusivun otsikot muuttuivat sisäsivujen maininnoiksi.”

Mutta tuskin tasavallan johdon päiväkäsky raharemontin toimeenpanemiseksi kajasti pitkällekään maailmanhistorian tapahtumien vyöryssä. Olihan kulunut vuosi tuonut meidänkin kotiimme korkean tason tragiikkaa. Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy oli nähnyt Die Mauerin ja julistautunut berliiniläiseksi. Ja ennen kaikkea hän oli kuollut. Kukaan ei ollut kuullutkaan JR:stä, mutta Dallas oli kaikkien huulilla. Kohta perään kuultiin kyllä JR:stäkin, kun Jac Ruby perusti oman tuomioistuimensa Dallasin oikeustalolla. Tuosta istunnosta epäilty poistui toiseen todellisuuteen. Ihmiset jopa Suomessa järkyttyivät, mutta jouluksi se oli jo sopivasti ohi. Vaikka enhän minä sitä muista.

Kulttuurimaa Ranska oli sitten edellisjoulun menettänyt Edith-varpusensa, ja myös Jean Cocteau oli erkaantunut Gallian kukosta. Kummastakaan heistä ei tullut vanhempaa aikalaistani. Ex cathedra erehtymätön Johannes XXIII oli niin ikään jättänyt paaviuden seuraajalleen. Suomessa työväki oli menettänyt Tokoinsa ja moni kristitty mielenrauhansa. Ensimmäistä kertaa Suomessa naispappi oli saarnannut aprillinpäivänä Helsingissä. Joulu joutui siitä huolimatta, vaikka enhän minä sitä muista.

Mutta olihan ihmisiä toki syntynytkin niin Yhdysvalloissa kuin Ranskassakin. Ja Suomessa valmistettiin ensimmäiseen jouluunsa monia nykypäivän maistereita, toimittajia, työttömiä, hammashoitajia ja putkimiehiä. Meidän ensikertalaisten kodeissa olimme itse vuoden jymyuutinen, jonka rinnalla etusivun otsikot muuttuivat sisäsivujen maininnoiksi. Näin meille on kerrottu, vaikka emmehän me itse sitä muista.

”Vuonna 1963 minua ei ottanut tippaakaan päähän joulusiivouksen tekeminen.”

Ja niin vietettiin meilläkin joulua kotona neljään pekkaan. Kuusi oli koristeltu, ja siinä oli ihan oikeita kynttilöitä. Siansivua oli tarjolla ja laatikot tekivät kauppansa. Kaikki tämä tietysti nuorelle perheelle kuuluvalla kohtuullisuudella. Lahjoja sain varmasti minäkin, mutta niistä minulla ei ole mitään tietoa. Nallea en ainakaan saanut, koska se tuli äidin Amerikan tuliaisena vasta pari vuotta myöhemmin. Tiettävästi yhtään lahjaani ei ole säilynyt, joten ainakin siinä suhteessa muistini ja todellisuus kulkevat samaa tahtia. Jonkinlaisena siteenä ensimmäiseen jouluuni tosin on jo tuolloisen kotini kalustukseen kuulunut rottinkituoli, jota sittemmin olen raahannut muuttokuormissani ympäri Suomea. Totuushan on, että idealistikin kiintyy materiaan ja aine on henkeä helpompi muistaa.

Ehkä ensimmäinen jouluni on myös tähän asti parhaani. Tietäen väitteeni mahdottomaksi todistaa perustelen sitä sillä, että tuota joulusta ei ole jäänyt yksikään asia harmittamaan. Vuonna 1963 minua ei ottanut tippaakaan päähän joulusiivouksen tekeminen. Yhtä vähän harmitti se, että kaupoissa oli tungos enkä tuntunut keksivän yhtään hyvää lahjaa ystävilleni.  Pieninkään kiusa ei ollut sekään, että meillä ei ollut tapana katsoa televisiota joulunpyhinä, ei vaikka minkä sarjan jakso olisi ollut esitysvuorossa. Traumaattisia muistikuvia ei ole painunut mieleen myöskään siitä, että sisar mahdollisesti sai enemmän lahjoja kuin minä. Minkään lahjatoiveen jääminen täyttymättä ei sapettanut. Kinkun kypsyyttä en muista moittia enkä harmitella lähettämättä jäänyt joulukorttia tuttavalle Lietoon. Tuon kaiken sijasta saatoin runsas neljännesvuosisata sitten keskittyä oleellisiin asioihin elämässä.

"Maailma oli muutenkin täynnä pikku mukavuuksia ja ratkaisijaa odottavia salaisuuksia. Onnea lienee lisännyt sekin, että monien maailman arvoitusten monimutkaisuus ei ollut vielä valjennut minulle."

 Parin kuukauden iässä ihastutin läheisiäni ensimmäisillä tarkoituksellisilla ilmeillä ja osasin sanoa ää ja gyy. Vaikka en kuulemma tuossa iässä vielä oikein tunnistanut hoitajaani, veikkaan kokeneeni äidin olemassaolon myönteisenä ja nauttineeni mielikseni hänen luomastaan perusturvallisuudesta. Maailma oli muutenkin täynnä pikku mukavuuksia ja ratkaisijaa odottavia salaisuuksia. Onnea lienee lisännyt sekin, että monien maailman arvoitusten monimutkaisuus ei ollut vielä valjennut minulle. Ja jos nälkä tai muu elämän perimmäinen kenkkumaisuus teki tuloaan pikkumiehen tietoisuuteen, niin apukin oli lähellä ja kurjat jutut unohtuivat.

Kuuluisuuksien kuolemat ja muu maailmanhistoria pysyivät lopulta kaukana minunkin ensijoulustani. Samalla ne lupaani kysymättä kuitenkin muovasivat maailmaa, jossa minun on eläminen. Kun vanhempani viettivät ensimmäistä jouluaan jossain Pohjanmaan lakeuksilla, punoi Hitler jo juoniaan. Vajaan kymmenen vuoden sisällä nuo juonet olivat muuttaneet maailmaa melkoisesti eivätkä olleet armahtaneet juuri ketään muistamattomuudella. Ainakin näyttää siltä, että sain aloitella omat jouluaskareeni edellistä sukupolvea suotuisammissa merkeissä Ovathan nykyajan paljon puhuttu henkinen irrallisuus ja arvojen epävakaisuus kuitenkin useimmille meistä vähemmän hengenvaarallisia kuin ihan oikea sota. Jos jonakin jouluna havahdun siihen, että sukupolviketju on jatkunut minusta eteenpäin toivon, että…

Siitä huolimatta, että olen sissipäällikön sukua.