JUHANNUSKUVIA

 Pelastustie. Yhä se kukkii, Journalisti. Keskikesän valo.

Pyhäjärvi ja tie kotiin. Poimintoja ajopäiväkirjasta.

Juhannus oin mielestäni vähän kuin heinäkuu: ylimainostettu lomailun ja vapailun ajankohtana. Itselläni tämän vuoden juhannus meni töissä ja hyvin meni. Sairaalapappia ei tarvittu kohtuuttoman usein, mutta jonkin verran kuitenkin. Lisäksi tapasin monta tuttua potilasta, joiden luona olin luvannut käydä, jos suinkin kykenisin. Se varaus pitää aina tehdä, että voin joutua osalliseksi asioihin, jotka on asetettava muun edelle.

Laskeskelin pilanpäiten, että tämä olisi jonkin tasataulukon mukaan viimeinen työjuhannukseni: toivon, että juhannusta 2029 en enää ole palkkarullissa. Edellisen kerran olen ollut juhannusvuorossa vuosina 2020 ja 2018, joten senkin puolin voisin hyvin laistaa jatkossa keskikesän löysistä. Ensi juhannus meneekin kesälomaillessa, jos elämä tai maailma ei kaadu ennen sitä. Mutta ehkä ilmottaudun vielä vapaaehtoiseksi niin kuin tänä vuonna. Töissä oleminen on mukava tapa viettää jussia. Ainoa hetki, jolloin vähän kaihersi oli silloin, kun vaimo lähetti kuvan, jossa hän oli kotipihalla riippumatossa. Riippumaton perään en haikaillut.

Paljoa en voi työstäni tässä kertoa, niin oleellinen osa sitä on, että ihmiset voivat luottaa, että en kerro. Mutta Suvivirsi tuli laulettua muutamaan kertaan ja joitain muitakin virsiä. Perinteisiä papillisia  toimia oli. Tapasin mukavan koiran ja monta mukavaa ihmistä.

Tampere hiljeni juhannusaattoiltapäivällä, joukkoliikenne harveni, toinen ratikkalinjoista ja muutama bussilinja jatkoi kulkemistaan. Niillä selvisin lähes kaikesta, mutta tavallista enemmän jouduin kävelemään. Sunnuntaina sitten palattiin normaaliin pyhäpäiväliikennöintiin. Yhden taksimatkan ajoin työnantajani piikkiin, se maksoi 33 euroa. En rakasta työnantajaani, mutta olen sille lojaali konttorin mies, joten tein muun itseni siirtelyn busseilla ja ratikalla. Aikaa meni vähän enemmän, mutta ei se niin kortilla juhannuspyhinä ollut. Bussilla liikkuminen johti myös viikonvaihteen eittämättä vaikeimpaan paikkaan: piti päästä Sorin aukiolla ulos bussista, joka oli lähtenyt Rauhaniemestä 15.10 eli se oli tupaten täynnä työpäivänsä päättäneitä  Koukkuniemen alueen aamuvuorolaisia. Onnistuin pujottautumaan heidän lomitseen pihalle.

Sairaalasielunhoidon viikonloppupappina joudun usein kulkemaan eri sairaaloissa. Käytän kernaasti julkita liikennettä varsinkin paluumatkalla, jolloin ei yleensä ole kiire mihinkään. Syynä ei ole yksin kyydin halpa hinta, vaan se, että tavallisten ihmisten keskellä matkustaminen on äärimmäisen palauttavaa sen jälkeenn, kun on ollut tilanteessa, jossa monta kertaa joutuu ottaman iholleen myös aikamoisen tunnekuorman. Ratikassa ja bussissa saa useimmiten istuskella omassa olossaan ja jättää äskettäin olleen tilanteen taakseen. Niin se toimi juhannuksenakin.

Niin päästiin juhannuslöysin lopulle. Kirjasin itseni ulos työajasta ja tein jotain perin harvinaiseksi käynyttä: ajoin bussilla Ratinan kauppakeskukseen kirjakauppaan. Nykyisin ostan useimmat kirjat verkosta, koka niitä ei kirjakaupassa ole hyllyssä. Nytkin lähdin retkelleni nettiavusteisesti eli katsoin kaupan sivuilta, että heillä oli myymälässään 1-2 kappaletta Eila Heilalan tuoretta koottujen runojen laitosta Yhä se kukkii (Tammi). Kaupassa en tietenkään olisi löytänyt oikeaa hyllyä millään, mutta ystävällinen myyjä auttoi. Leukailin hänelle, että kirjan nimestä voisi luulla, että kyseesä on vanhan Datsunin kunnostamisopas…minulla oli 1980-luvulla Datsun, joka kukki. Mutta oli mukava ostaa kolmen päivän hukin päälle hienon runoilijan tuotanto, jota ei ole saanut oikein antikvariaateistakaan ja veikkaan, että nämäkin kootut myydään loppuun kohtalaisen nopeasti. 

Kirjat muuten ovat työhöni kuuluvan varallaolon aikana mitä oleellinen asia – minun piti olla tavoitettavissa klo 8–20, josta varsinaista työaikaa oli sellaiset viisi ja puoli tuntia päivässä, loppu puhelimen kanssa olemista. Näin kun on, on oleellista, että on sellaista tekemistä, josta voi helposti irrottautua työtehtäviin. Kirjan lukeminen ja television katsominen, siinä keskeiset. Nurmikkoa ei voiitsi leikata, ei sitä tulisi leikattua juhannuksena toki muutenkaan.  Tänä juhannuksena luin loppuun jo viikolla aloittamani Matti Kuuselan muistelmateoksen Journalisti: toisenlainen toimittaja (Warelia2024). Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja, joka on onnistuttu melkein pilaamaan kuusikymppisen lukijan silmiin surkean pienellä fontilla. Syyt ovat luultavasti olleet taloudellisia, ei kirjankustannus ole kultakaivos. Mutta nuoriso tuskin on ensimmäinen kohderyhmä kirjalle, luultavasti suurin osa lukijoista on minun tapaani varttuneita. Ja perinteisessä printtikirjassa ei ole e-kirjan mukavaa ominaisuutta, että fontin kokoon voi itse vaikuttaa.

Keskikesän valo on, mutta kaikki loppuu aikanaan, juhannus ja kohta kesä. Sairaalan pihavalot syttyivät sunnuntai-iltana kello 18 aikoihin kuin tätä ennakoiden. Luultavasti ja toivottavasti muuallakin kuin ruumishuoneen kulmilla. Suoritin vielä pienen käyskentelyn Hatanpään puistossa, kävin kurkistamassa Pyhäjärveä ja rupesin katselemaan tietä kotiin.