KIRJASTON KÄYTTÄMISEN JÄRKIPERÄISESTÄ SUUNNITTELEMISESTA

”Nämä ovat ensimmäisen maailman ongelmia, mutta silti. Joskus ihan vähän verovelvollisena valitan, en usein enkä paljoa.”

Kesäkuisena arkivapaana jalkapallon EM-kisojen aikaan tulen miettineeksi kirjaston käyttämisen järkiperäistä suunnittelemista. Pohdiskelu saa alkunsa havainnosta, että minun pitäisi tänään hakea kirjastosta Tex Willer -albumi, jonka tilasin vaimoa varten seutulainana jostain pirkanmaalaisesta kirjastosta, saa nähdä mistä se on tullut. Kirjasto on lähellä kotiani, matkaa on 200-300 metriä. Tänään suunnittelun pontimena on ensisijaisesti se, että Romanian ja Ukrainan välinen jalkapallo-ottelu alkaa klo 16 ja silloin aion istua vastaanottimen ääressä. Ennen sitä on käytävä kirjastossa. Kirjastossa käymisen ei pitäisi olla suuren suunnittelun asia, mutta minun kohdallani ja minun lähikirjastoni osalta se on.

”Ennen vanhaan yksi elämän nautinnoista ja varsinkin kesäloman alkaessa oli se, että menin kirjastoon ja vaeltelin hyllyltä toiselle, poimin mielenkiintoisia kirjoja sylillisen lainattavaksi. Kotona sitten katselin, kääntelin ja selailin niitä ja mietin, millä aloittaisin. Tätä kaipaan joskus.”

Lähikirjastoni on avoinna maanantaina, tiistaina ja torstaina klo 11–18, keskiviikkoisin ja perjantaisin sisään pääsee klo 9–16. Kesän tullen lauantaiaukiolo loppui ja niin kuin lehdessä tämän eufemismien kulta-ajan tyyliin todettiin: syksyllä tulee muutoksia. Toisin sanoen lauantaiaukiolot loppuivat tähän kevääseen. Näillä aukioloajoilla on vissi merkityksensä kirjaston käyttämiselleni. Se on tietysti ilmeistä, mutta minun kohdallani kulttuuripalvelun käytössä on omat vaikeuskertoimensa.

Lähikirjasto

Olen ollut vuodesta 2004 lähtien asunut Mäntässä (olen toki asunut Mänttä-Vilppulassa vuodest 1991) ja käynyt työssä Tampereella. Se tarkoittaa, että tavallisena arkipäivänä olen lähikirjastoni kohdalla matkalla kotiin noin kello 17.28. Tämä taas tarkoittaa, että maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin minulla on kunakin päivänä puoli tuntia aikaa asiointiin. Keskiviikkoisin ja perjantaisin en voi käyttää kirjastoa. Lauantaisin olen voinut tähän asti käydä, mutta enää en voi.

”Ja Tex Willer on saatava lainaan ennen kuin kirjasto menee juhannukseksi kiinni, mikä meidän leveysasteilla tarkoittaa, että se on kiinni jo juhannuksenaatonaattona eli torstaina.”

Merkittävä palikka yhtälössäni on VR ja Haapamäen radan kiskobussiliikenne. Tämä palikka vaikuttaa juuri nyt siihen, että on käytävä tänään, ei uskalla jättää huomiseen. Nimittäin jos VR:n liikennetiedotteisiin ilmestyy päivän mittaan maininta, että kiskobussi, vaikkapa se D12:n yksikkö 4405, jolla viime päivät on liikennöity, on sökönä ja mennään bussilla, voin unohtaa kirjastossa käymisen, koska perille Vilppulaan tullaan silloin noin 18.05 ja Mäntän kirjasto on silloin jo kiinni. Todettakoon, että tuo kaluston hajoaminen ja korvaaminen bussikyydillä tapahtuu vähänuseammin kuin aina silloin tällöin.  Tai jos käy niin kuin pari viikkoa sitten, että viimeistä istuinta myöten täysi kiskobussi odottaa Tampereen asemalla aikataulun mukaista lähtöaikaansa 16.16 ja kello 16.46 virkailija tulee ilmoittamaan, että vehkeestä puuttuu kuski…kun tämä ihme tapahtui minun piti käydä kirjastossa, mutta silloin oli onneksi vielä tuo lauantaiaukiolo viimeisillään. Ja Tex Willer on saatava lainaan ennen kuin kirjasto menee juhannukseksi kiinni, mikä meidän leveysasteilla tarkoittaa, että se on kiinni jo juhannuksenaatonaattona eli torstaina.

Nämä ovat ensimmäisen maailman ongelmia, mutta silti. Joskus ihan vähän verovelvollisena valitan, en usein enkä paljoa.

Mainitut lähikirjastoni aukioloajat vaikuttavat taustamuuttujana tottumuksiini aika paljon, tai sitten eivät. Asiat saattavat vaikuttua ihan muista seikoista.

”Eikä minun tarvitse asioida virkailijan kanssa, koska voin käyttää lainausautomaattia. Virkailijan puoleen kääntymisestä kirjastossa onkin tullut vähän samanlaista kuin sairaalassa potilaana ollessa hoitajan kellon soittamisesta: tulee sellainen olo, että voi kun vaivaan.”

Ennen vanhaan yksi elämän nautinnoista ja varsinkin kesäloman alkaessa oli se, että menin kirjastoon ja vaeltelin hyllyltä toiselle, poimin mielenkiintoisia kirjoja sylillisen lainattavaksi. Kotona sitten katselin, kääntelin ja selailin niitä ja mietin, millä aloittaisin. Tätä kaipaan joskus. Nykyään teen useimmiten netissä täsmävaraukset ja noudan ne kirjastosta noudettavien varausten hyllystä. Eikä minun tarvitse asioida virkailijan kanssa, koska voin käyttää lainausautomaattia. Virkailijan puoleen kääntymisestä kirjastossa onkin tullut vähän samanlaista kuin sairaalassa potilaana ollessa hoitajan kellon soittamisesta: tulee sellainen olo, että voi kun vaivaan. Mutta kaipan mitä kaipaan: nykyiset aukiolojajat yhdistettynä työssäkäyntiaikoihini eivät riittäisi takavuosien vaelteluun ja haahuiluun.

Ratkaisuja ongelmiini on toki olemassa. Voin siirtyä käyttämään Vilppulan kirjastoa ja hyödyntää sen omatoimiaikaa, joka on arkisin kello 7-19 ja viikonloppuisinkin 7-16: minähän en tarvitse virkailijoita mihinkään. Ehkä jatkossa niin. Ajatus siitä, että en voi käyttää kirjastoa, jonka lähes vieressä asun, vaan on asioitava seitsemän kilometrin päässä olevassa toimipisteessä on pikkaisen hölmön tuntuinen.

”Kotikaupunkini kutsuu itseään Taidekaupungiksi, mutta ei sitä minusta oikeasti ole, mikä näkyy muun muassa kirjaston aineistohankintoihin osoitettujen määrärahojen niukkuudessa. Seutulainaamisen mahdollisuus helpottaa tässä asiassa. Kahden euron maksu näistä lainoista ei ole suuren suuri saatuun palveluun nähden.”

Tampereella työssä käyvänä voin tietysti käyttää sikäläistä kirjastoa ja nauttia pääkirjasto Metson erinomaisista palveluista. Aikataulut vain ovat siinäkin hankalat, eivät kylläkään kirjaston. Juna kotiin lähtee 16.16 ja seuraava vasta 22.07. Kun työpäivä päättyy 15.39, ehtiminen kirjastoon on ylivoimaista. Pystyn hyödyntämään Tampereen kirjastopalveluja käytännössä vain silloin, kun olen työssä iltavuorossa ja voin poiketa kirjastossa ennen töiden alkamista, tai kun olen jostain syystä yökunnissa kaupungissa.

Olen seutulainajärjestelmän suurkuluttaja. Kotikaupunkini kutsuu itseään Taidekaupungiksi, mutta ei sitä oikeasti ole, mikä näkyy muun muassa kirjaston aineistohankintoihin osoitettujen määrärahojen niukkuudessa. Seutulainaamisen mahdollisuus helpottaa tässä asiassa. Kahden euron maksu näistä lainoista ei ole suuren suuri saatuun palveluun nähden.

”Lainakirjojen roudaaminen pikkukaupungissa on pikku juttu.”

Ei kaiken, mutta jonkin summana mietin, että vähäongelmaisimmaksi saan kirjaston käyttöni tulevaisuudessa luultavasti sillä, että laitan jatkossa seutulainojeni noutopaikaksi Vilppulan kirjaston ja haen kirjat kotimatkallani sieltä. Samoin on kaiketi syytä tehdä hyllyvarausten osalta: silloin syntyy se hauskuus, että kirja, joka on parinsadan metrin päässä kotoani Mäntän kirjastossa hyllyssä tai varastossa kuljetetaan seitsemän kilometrin päähän Vilppulaan noudettavakseni.   Mutta menee se niinkin. Tavara liikkuu maailmassa ja omassa valtakunnassamme kaiken kaikkiaan monella tavalla vekkulisti. Tilasin hiljattain tavaraa, joka postitettiin Kuopiosta, kulkeutui sitten Helsinkiin ja sieltä Tampereen kautta postilaatikkooni Mäntässä. Jätän kuvaamatta tähän sen, miten isäni tarpeettomaksi jäänyttä käyttöliittymää siirreltiin hänen kuolemansa jälkeen ennen leposijaa Tampereen Kalevankankaalla. Lainakirjojen roudaaminen pikkukaupungissa on pikku juttu.

”E-kirja ei ole samalla tavalla kulttuuriesine kuin perinteinen kirja.  Paperi ei rapise, hypistely on hankalaa, mutta tarinat ovat.”

Lähes häpeillen joudun lopuksi myöntämään, että kirjastolla on lukemisteni osalta nykyisin vankka kilpailija. En tarkoita kotini fyysisiä kirjahyllyjä, vaan virtuaalista hyllyä suoraroistopalvelussa (äh, nyt tuli lyöntivirhe). Äänikirjat eivät ole minun juttuni muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta e-kirjat ovat. Luen niitä mielelläni työmatkoilla ja alkuyöstä. Uutuuskirjat saan myös suoratoistopalvelusta ilman jonottamista. Ja kun meillä asumisyksikössämme vallitsevien mieltymysten takia joka tapauksessa se palvelu on käytössä. E-kirjassa on myös yksi oiva ominaisuus, jota ikääntyessäni opin arvostamaan yhä enemmän. Sitä lukiessaan voi itse vaikuttaa fontin kokoon ja joihinkin muihin sivun asettelun ominaisuuksiin. E-kirja ei ole samalla tavalla kulttuuriesine kuin perinteinen kirja.  Paperi ei rapise, hypistely on hankalaa, mutta tarinat ovat.

Mutta nyt tämä kirjaston käyttämisen järkiperäinen suunnitteleminen on lopetettava, että ehdin käydä siellä tänään.