Siirry pääsisältöön

 

JA PINK FLOYD VUONOLLA SOI

 Bubbi Morthens: Kalakämppä. Runoja. Suomentanut Tapio Koivukari (Atrain & Nord 2024).

 

”kuljettimen kitinä muistuttaa pink floydin moneya

valonheittimet fileeraavat pimeyttä”

En ole kuluneena kesänä juurikaan matkustellut, tai oikeastaan olen. Kävin juuri Islannin Länsivuonoilla. Bubbi Morthens (s. 1956) on Islannin tuinnetuimnpia muusikkoja, jonka vuonna 2017 ilmestynyt ja tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Kalakämppä vei minut sinne ihmettelemään ja vaikuttumaan.

Bubbi ei ole kalastajan poika, ei kotoisin kalastajakylästä, vaan lähtöisin reykjavikilaisesta taiteilijaperheestä ja käynyt tansdkalaista sisäoppilaitosta. Hänen taustansa on monikansallinen: kuivanveistäjäisä oli puoliksi norjalainen, puoliksi islantilainen, äiti tanskalainen. Vuonna 1976 hän päätyi Islannin Länsivuonoille töihin kalatehtaaseen ja asumaan sen asuntolaan. Edellä oleva käy ilmi Koivukarin tiiviistä esipuheesta teokseen. Kokemus Länsivuonoilla oli Bubbille jäljet jättävä: ne ovat näkyneet miehen musiikissa ja Kalakämppää lukiessa on kuin kaikki olisi juuri tapahtunutta.

Työ ja elämä kalatehtaassa on karua, meri karu ja alati läsnä oleva.  Kalojenkuljetin kitisee. Muitakin ääniä kantautuu.

 

”käännämme Zeppeliniä kovemmalle ja pakenemme

tätä riisuvaa todellisuutta”

 

Välillä kirjoittaja elää maisemaa vuorineen, toisinaan pohtii elämän syvyyttä ja murhetta.

 

”alaston hautausmaa suolaiset hautakivet

täällä on tyhjiä hautoja”

 

Meren saartamassa maassa moni hauta on jäänyt tyhjäksi, Bubbin lause jättää lukijan ajatuksen ääreelle.

Samaan aikaan läsnä on elämä ja nuoruus.

 

”me naimme kunnes joku huusi nyt hiljaa saatana

me nauroimme kunnes joku huusi nyt hiljaa saatana

nukuimme kunnes joku huusi herätys”

 

Onnellinen se, joka on nauranut,

Palataan Pink Floydiin. Bubbi luultavasti muistaa kalankuljettimen kitinän aina kuullessaan Moneyn, Pink Floydin vuonna 1973 ilmestyneellä albumilla Dark Side of The Moon olevan Roger Watersin omituisessa 7/4-tahtilajissa jolkottelevan mestariteoksen. En ole ollut kalatehtaalla töissä, mutta Bubbin viitatessa tähän kappaleeseen tiedän, miltä kalankuljettimen kitinä kuulostaa. Musiikin voima yhdtää näyttäytyy. M inä ja Bubbi olemme eri ikäisiä, asumme eri maissa, mutta olemme kuulleet Moneyn ja tiedämme. Tekstini otsikko rakentaa yhteyttä Juice Leskisen Norjalaiseen villapaitaan. Bubbin ja Leskisen vuonot ovat tyystin erilaiset, vaikka jotain molemmilla soi. Vähän niin kuin minun näkökulmani Islantiin on erilainen kuin Bubbin: turistin näkökulma. Sen, joka on nähnyt paljolti sitä, mitä kävijälle näytetään. Jokin ääniraita silläkin on.

Kämpällä soi Led Zeppelin ja Stairway To Heaven, Bob Dylan taustoittaa pilvenpolton hartaushetkeä. Puhelinlangat kalastajakylästä huminaa ja pyynnön, että äiti lähettäisi levyjä. Ja biitti ei pysähdy koskaan.



”koneet eivät vaikene

katkovat päät ja nylkevät

tumpsika tum tumpsika tum huutaa kone

ja näet unta kurosawan kaatopaikoista”

Sivistynyt arvaukseni on, että kyseessä on elokuva Köyhän pikajuna (1970).

Ja tulee kevät, se, mikä on aina kuulunut nuoruuteen.


”ilma väreili bassotahdeista

jotka mustiin pukeutunut jean jacques burnel

lähetti meren yli

aika oli jo koittamassa”

Kalakämpän toiseksi viimeinen runo viittaa brittiläiseen uuden aallon yhtyeeseen The Stranglers, jonka esikoisalbumi Rattus Norvegicus ilmestyi keväällä 1977. Burnelin basso on oleellinen osa yhtyeen sointimaailmaa. Ja niin tulemme taas siihhen, että me tiedämme. Lukjija palkitaan tässä löytämisen riemulla niin kuin intertekstuaalisten viittausten kanssa usein on.

Joskus kuulen jonkun sanovan, että kirjallisuutta olisi hyvä lukea alkukielellä. Tämä ei minusta oikeasti pidä paikkaansa: harva tavallinen lukija osaa itselleen vierasta kieltä niin hyvin, että hommasta tulisi mitään. Itse selviän kaunokirjallisuudesta englanniksi, ruotsiksi, jos on ihan pakko, mutta siihen se jää. Saksaa tai venäjää en yritä. Kalakämppää minun olisi ollut aivan turha tavata islanniksi eli lukematta se olisi jäänyt ilman suomennosta. Onneksi on niitä, jotka osaavat ja pyystyvät kääntämään meille muille. Kalakämppä Tapio Kopivukarin suomennoksena jää muistikirjaani yhtenä kesän 2024 oivallisista lukukokemuksista. Ja Bubbin sinne tänne sirotellut musiikkiviittaukset riemastuttivat,

Sitaatit Kalakämpästä.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp