VUOSILIPUN ALKU

Juna kulkee elokuussa tai ainakin jokin liikkuu

Identiteettini loksahti taas paikoilleen 23.8, kun uusi vuosilippuni Vilppulan ja Tampereen välisille junamatkoille astui voimaan. Edellisellä lipulla tein 389 matkaa, nyt aloitin taas nollasta. Kesällä kitkuttelin muutaman viikon lipuilla, jotka ostin halvalla jo vapun kieppeissä. Lähes jokaisen onnistuin käyttämään. Mutta kausilippu asettaa sieluni paikoilleen ja tuo tarvitsemani matkustamisen vapauden.

Uudella kausilipulla matkustaminen alkoi hyvin. Ensimmäinen (se kallis) matka kiskobussilla 420 Vilppulasta Tampereelle perjantaiaamuna sujui ilman vastoinkäymisiä. Yllätyksekseni havaitsin myös Tampereen rautatieaseman raiteilta 4 ja 5 eteläisempään asematunneliin laskeutuvien liukuportaiden liukuvan. Kyllä kelpasi.

”Kuljettajan kuulutus kertoi hänen kokeneen tilanteen aikaisemminkin.”

Seuraavan kerran nousin junaan myöhään perjantai-iltana. Kiskobussi 429 lähtee aikataulun mukaan kello 22.07 Tampereelta Haapamäen kautta Jyväskylään, mutta aika harvoin se tuolla kellonlyömällä lähtee. Ei lähtenyt nytkään.

”Jäämme aikataulusta jälkeen noin kymmenen minuuttia, syynähän on tuo 28-juna, josta odotetaan vaihtomatkustajia.” Kuljettajan kuulutus kertoi hänen kokeneen tilanteen aikaisemminkin. ”Se 28-juna” eli Intercity 28 Oulusta Helsinkiin on kutakuinkin aina myöhässä, perjantaina se oli 25 minuuttia jäljessä aikataulustaan. Todennäköisyys junan ajoissa saapumiselle on samaa luokkaa kuin sen, että Suomi voittaisi jalkapallon maailmanmestaruuden. Tuo ”noin kymmenen minuuttia” oli tietysti aika tarkalleen kaksikymmentä minuuttia, Vilppulan asemalla olimme kello 23.29 eli 22 minuuttia aikataulussa ilmoitettua myöhemmin. Tampereella aseman liukuportaat eivät liukuneet. Nehän ovat useammin pysähdyksissä kuin toiminnassa.

”Mentiin siis bussilla. Klo 7.01 kuljettaja oli eksyksissä Orivedellä.”

Lähdin virkistävän, mutta ajallisesti rajatun yöunen jälkeen takaisin Tampereelle ja töihin lauantaiaamuna. Tällä kertaa en  päässyt ollenkaan junaan, joten ei tarvinnut murehtia liukuportaitakaan. Yhteys oli korvattu bussilla. Kello 5.53 minulle selvisi, että se lähtee Vilppulan asemalta jo 6.15 eli 25 minuuttia junan lähtöaikaa aikaisemmin. Ja se myös ihan oikeasti lähti silloin! Kahvi jäi kotona juomatta, mutta ehdinpä kyytiin. Oikein hyvä. Töihin minulla ei ollut kiire, aloittelisin päivän aktiivista työaikaa joskus klo 10 paikkeilla.

Mentiin siis bussilla. Klo 7.01 kuljettaja oli eksyksissä Orivedellä (Orivedellä voi eksyä). Juupajoen Korkeakosken olimme ennen sitä löytäneet. ”Kun meille on merkitty jokin koukkaus ennen rautatieasemaa”, kuljettaja kuului sanovan. Tuota koukkausta kutsutaan Orivesi-Keskustan seisakkeeksi. Pyyhälsimme Oriveden asemalle, siellä tapahtui ilmeinen herätys asiassa ja niin palasimme takaisin keskustan seisakkeelle. Muutama matkustaja odotteli siellä.

”Jännitin, osummeko Tampereelle ja pelkäsin, että harhaudumme Paarlahden perukoille Viitapohjaan.”

Matka jatkui. Jännitin, osummeko Tampereelle ja pelkäsin, että harhaudumme Paarlahden perukoille Viitapohjaan. Laskeuduimme kuitenkin Tammerkosken kylään oivallisesti. Ennen asemalle saapumista tapahtui vielä, että kuljettaja ryhmittyi risteyksessä liikenteenjakajan väärälle puolelle eli vastaantulijoiden kaistalle. No näitä sattuu ihan koheltamattakin joskus. Olen aikoinaan kokenut sen, kun linja-autolla tehdään U-käännös Pietarin Nevski prospektilla, nyt sain olla mukana, kun bussilla peruutettiin Tampereen Itsenäisyydenkadulla. Mutta loppu hyvin: nousin autosta Tampereen rautatieaseman edessä ja vain viisi minuuttia jäljessä ilmoitetusta. Eli aika hyvin kuitenkin meni. Ja olihan se jännittävää. Toivoin päivän seuraavan jännitystiivistymän olevan illansuussa, kun tarkoituksenani on seurata Valioliigan jalkapallopeliä.

”Olen aikoinaan kokenut sen, kun linja-autolla tehdään U-käännös Pietarin Nevski prospektilla, nyt sain olla mukana, kun bussilla peruutettiin Tampereen Itsenäisyydenkadulla.”

Jotain oli ilmassa, sillä kaupunkiliikenteen bussi 13 ei saapunut ajallaan, vaikka apsit ja näyttötaulut lupasivat. Seuraava tuli sitten runsaan vartin päästä. Sairaala oli pysynyt paikallaan.

”Elämä on Haapamäen rata, niin kuin vanha viidakon sanonta opettaa.”

Näin on siis uusi vuosilippuni korkattu. Saa nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan. Jos vaikka tapahtuisi se ihme, että Tampereen rautatieaseman liukuportaat korjattaisiin. Niitä kun on aika nolo kiipeillä niiden ollessa pysähdyksissä. Ja toivottavasti perjantaiaamun ensimatkan kaltaisia leppoisia junailuja kertyy paljon lisää.

”Laskeuduimme kuitenkin Tammerkosken kylään oivallisesti.”

Elämä on Haapamäen rata, niin kuin vanha viidakon sanonta opettaa. Junakulkuri yrittää taas illalla junaan ja kotiinpäin. Lukija voi tykönään aprikoida, mikä kirjoituksessa on totta ja mikä tarua ihmeellisempää. Ja kokeilla sitten vaikka matkantekoa itse.