KESÄN KLIKKIOTSIKKO

”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”

 

Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet.

Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä. 

”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.”

Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilppulaa ja R-kioskissa sijaitsevaa Postin automaattia. Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani. Kohtuuajassa puhelimeen helähtikin viesti, että käypä poika hakemassa omasi. Kävin.

Marssin kurkona Ärrälle (tässä kohdin kaltaiseni rockmuumiot panevat Eppu Normaali -viittauksen merkille). Etsin automaatista oikean lokeron. Se oli lokerikon alimmaisessa rivissä. Jäljellä oli enää avauskoodin näpytteleminen pianistinsormillani, piti muistaa alkuun se C.

”Miten asiakas tuleekaan nöyryytetyksi ennen kuin saa ostamansa tuotteet käsiinsä.”

Mutkan matkaan teki se, että kuusikymppinen ruhoni taipui huonosti mutkalle. Totesin, että ei auta kuin mennä kontilleen kioskin lattialle ja alkaa sohia näppäimistöön oikeita numeroita.

”Miten 89-vuotias äitini olisi hoitanut homman?”

Tätä nelinkontin puuhatessani mieleeni tuli vastaan panematon ajatus, että näytän naurettavalta. Niin kuin sillä olisi ollut niin hirveästi väliä, mutta ei tilanne elämääni mitenkään rakentanut, vaikutti ennemminkin arjen haasteelta, niin kuin pottumaiset asiat nykyään usein ilmaistaan. Miten asiakas tuleekaan nöyryytetyksi ennen kuin saa ostamansa tuotteet käsiinsä. Entä jos olisin ollut vielä itseäni raihnaisempi. Miten 89-vuotias äitini olisi hoitanut homman?

”Nykyään on tarjolla vain huonoa itsepalvelua.”

Siinä Vilppulan R-kioskin lattialla kontatessani totesin, että ehkä tämä annetaan minulle ylhäällä anteeksi, mutta nyt minä sanon tähän kohtaan: VOI JUMALAUTA! Ainakaan kuuma kivi ei pudonnut päähäni.

Miten Suomea haluaakaan luonnehtia, niin yksi on varma: palveluyhteiskunta tämä maa ei ainakaan ole. Niin kuin yksityisetsivä Kit Karisma sanoo Ari Wahlstenin kesällä ilmestyneessä romaanissa Pahan syleily (Crime Time): nykyään on tarjolla vain huonoa itsepalvelua.

Paidat itsessään olivat oikein kelvollisia ja sellainen päällä kelpaa nyt kulkea loppukesää. Ja olisihan siinä ollut klikkiotsikko: ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”. Se olisi hyvin solahtanut tämän kesän rippileirijuttujen jatkoksi.