PYHÄIN PÄIVÄ

”Joku vanha rovasti vertasi sitä kerran ojan kaivamiseen.”

 

Keskiviikkona 28.10. täyttyi 33. vuoteni luterilaisena pappina. En juhlinut, kun siinä ei minusta oikein ollut mitään juhlimista. Mutta kirkko on urhoollisesti kestänyt nuo vuodet kanssani. Tosin laitos on rapistunut ja natissut aika tavalla. Niin minäkin.

Vuonna 1987 oli samat viikonpäivät kuin nyt. Silloinkin lokakuun viimeinen oli pyhäinpäivä. 31.10.1987 on sikäli merkityksellinen sinänsä vähäisessä ja ihmiskuntaa kokonaisuudessaan vähän ylösrakentavassa henkilöhistoriassani, että toimitin tuolloin ensimmäisen kerran ehtoollismessun Maskun kirkossa. Tuohon aikaan ei ollut mahdollista käyttää maallikkoja avustajina ehtoollisen jakamisessa, joten kun esimieheni joutui lääninrovastina olemaan vihkimässä hautausmaan laajennusta toisessa seurakunnassa, jaoin ehtoollista yksin. Joku vanha rovasti vertasi sitä kerran ojan kaivamiseen. Olen kaivanut melko vähän ojia, mutta ainoana pappina ehtoollisen jakaminen muutamalle kymmenelle kirkkovieraalle kävi työstä sekin. En aio juhlia tätäkään virstanpylvästä, kunhan vähän muistelen.

”Väkeä oli paljon. Muistan ajatelleeni, että nämä ovat nyt niitä minun ihmisiäni. Niin kuin olivat.”

Pyhäinpäivän iltana olimme vaimoni kanssa myös iltakirkossa, jossa sytytettiin kynttilä vuoden aikana edesmenneille seurakuntalaisille. En ollut työtehtävissä, kirkonpenkissä vain. Väkeä oli paljon. Muistan ajatelleeni, että nämä ovat nyt niitä minun ihmisiäni. Niin kuin olivat.

Noilta vuosilta mieleeni on jäänyt myös seurakunnan lehti-ilmoitukseen pujahtanut tahaton komiikka. Samalla viikolla oli ensin keskiviikkona nuortenilta ja sitten lauantaina vainajien ilta. Kuulostaa ehkä jännittävämmältä kuin oli.

Kirkastuvaa

Jonnekin runsas kolme vuosikymmentä on kierinyt. Kirkon elämä on muuttunut monella tavalla, minä olen eri ihminen kuin tuolloin nuorena jolppina. Jotakin noista alkuhämäristä ajoista on jäänyt. Esimerkiksi käsitys siitä, että nuori työntekijä tarvitsee ja ansaitsee kunnollisen perehdyttämisen tehtäviinsä. Kokemusta, tietoa ja taitoa on monin paikoin pantattu turhan päiten ja joku on joutunut astumaan niihinkin kuoppiin, jotka olisi ollut helppo opastaa vältettäviksi. Omalla kohdallani perehdytys oli hyvää. Alkaen siitä, että kirkkoherra vei minut edellisenä päivänä kirkkoon ja näytti kädestä pitäen, miten ehtoollispikarista kannattaa ottaa kiinni ja miten kallistella ehtoollismaljaa  niin, ettei viiniä mene permannolle. Eikä perehdytykseni jäänyt siihen, vaan koko seurakunnassa viettämäni neljän vuoden ajan sain neuvoja siinä, missä niitä tarvittiin. Ne olivat hyviä eväitä työuralla eteenpäin.

”Viime kädessä pyhäinpäivä on kristillinen juhla, joka vasta muodostaan vähän muuksi venytettynä muuntuu kulttuuriseksi vainajien muistohetkeksi.”

Mutta mikä sitten on tuo pyhäinpäivä? Pyhäin päivä - punaisen liturgisen värin pilkahdus sakenevassa syyspimeässä. Luterilaisen kirkon verkkosivuilla https://evl.fi/kirkossa/pyhapaivat/pyhainpaiva todetaan: ”Pyhäinpäivä on hiljainen ja harras kirkkopyhä, jolloin muistellaan aiempia kristittyjä sukupolvia ja kiitetään kuoleman jälkeisestä elämästä.” Nykymuotoisessa pyhäinpäivässä on itse asiassa sulautunut yhteen kaksi juhlaa, kuten samainen sivusto tietää kertoa: ”Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään. 300-luvulla ryhdyttiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.”

Viime kädessä pyhäinpäivä on kristillinen juhla, joka vasta alkuperäisestä muodostaan vähän muuksi venytettynä muuntuu kulttuuriseksi vainajien muistohetkeksi. Jokainen viettää kalenterissa olevat juhlat niin kuin haluaa. Omien rakkaiden muistaminen omalla tavalla on ihmiselle tärkeä asia, eikä sitä pidä kauheasti sorkkia.  Ajattelen itse pitäytyä lauantaina päivän kristilliseen sisältöön. Mikään halloween-meininki minua ei kiinnosta. Olen saanut ja saan tanssia Herra D:n kanssa sen verran, että kaikenlainen karnevalistinen revittely jää minulle tässä kohdin vieraaksi. Jos muistelisi, mitä ja ketä on muisteltavana ja kävisi sen päälle saunassa. Tähyilisi kohti kirkastuvaa. Olisikohan pyhäinpäivän agenda siinä.