Siirry pääsisältöön

 

KESÄKUUN YHDEKSÄS

"Sitähän sota on: äänilevyjä ja ihmisiä tuhoutuu järjettömästi. "

 

Viimeistään yliopisto-opinnot opettivat minulle , että historia on aivan muuta kuin vuosiluvut sen tarkemmista kalenterimerkinnöistä puhumattakaan. Siitä huolimatta mieleen on jäänyt matkan varrella niin päivämääriä kuin vuosilukujakin. Satuin muun muassa syntymään päivälleen 43 vuotta Tarton rauhan solmimisen jälkeen, mutta siitä olen kirjoittanut toisaalla.

Kesäkuun yhdeksäs on yksi muistiini hitsatuista päivämääristä. En tiedä, onko sen syynä nuoruuden niukin naukin kohtuullinen sotakirjallisuuden lukeminen vai myöhemmät akateemiset opinnot, mutta kuitenkin sen tänäkin kesäkuun yhdeksäntenä noteerasin: 77 vuotta taaksepäin eli 9.6.1944 alkoi Puna-armeijan suurhyökkäys Suomea vastaan Karjalan kannaksella. Tykit alkoivat sylkemisen aamuvarhain. Valkeasaaren lohkolla rytisi. Rautaa oli ilmassa, sitä tuli idästä ja ylhäältä. Tanner tömisi ja jossain varmasti kaatui aitaakin. Oli alkanut ennen näkemätön verileikki ja arvanheitto tämän maan kohtalosta. Isoisilläni ei ollut ollut muutamaan vuoteen aina niin hirveän viihtyisää, mutta nyt elämä muuttui entistä keljummaksi.

"Luulen, että monessa asiassa tekijät ovat yhtäällä ja puhujat toisaalla."

 Suomen rintama oli lopulta ainoa, jossa Puna-armeijan hyökkäys toisen maailmansodan loppuvaiheessa pysäytettiin. Oliko tähän syynä Suomen sisukkuus vai Stalinin kiireet toisaalle, on lopulta yhdentekevää. Pääasia, että se pysähtyi. Vaihtoehtoinen historia on tässä kohdin turhan raskasta ajateltavaa. Isoisät eivät näistä rymyämisensä päivistä niin hirveästi revitelleet. Luulen, että monessa asiassa tekijät ovat yhtäällä ja puhujat toisaalla. Tässäkin.


Ja kesällä 1944 kukat kukkivat niin kuin muinakin kesinä. Moni asia maailmassa kulki kulkuaan, mutta ihmisillä oli meneillään käsittämätön meininki.

Tapasin joskus vuosia sitten ihmisen, joka oli palvellut rintamalottana Valkeeaaren-Lempaalan kohdilla kesällä 1944. Hän kertoi olleensa onnekseen lomalla, kun hyökkäys alkoi. Vanhoille sijoille ei ollut sen jälkeen menemistä. Gramofoni jäi sinne. Hyvän tovin sodan päättymisen jälkeen se yllättäen palautettiin omistajalleen. Yksi levy oli jäänyt ehjäksi.

"Sota on järjetöntä hyvän ja kauniin elämän haaskaamista. Ja sellaisena valitettavan inhimillistä."

Sitähän sota on: äänilevyjä ja ihmisiä tuhoutuu järjettömästi. Ja jotain tai joku säästyy sattumanvaraisesti. Sota on järjetöntä hyvän ja kauniin elämän haaskaamista. Ja sellaisena valitettavan inhimillistä.

Olenko hyvinvointimaan asukkaana velkaa niille ihmisille, jotka tuon 77-vuoden takaisen tulijyränkin pysäyttivät. En ole. En usko, että tällainen ajatus koskaan asusteli isoisienikään päässä. Kunhan minua vähän kasvattivat mieheksi.   Sen sijaan olen velkaa eteenpäin: lapsilleni ja muille jälkeeni tuleville. Niille, joiden kanssa elän tätä maata. Siinä ei ole kysymys puhumisesta, vaan tekemisestä hyvän eteen. Ja asiat, joita vastaan tätä tasavaltaa on puolustettava tulevat vuonna 2021 paljolti muualta kuin kesällä 1944.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matka...
JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...