Siirry pääsisältöön

 

KESÄKUUN YHDEKSÄS

"Sitähän sota on: äänilevyjä ja ihmisiä tuhoutuu järjettömästi. "

 

Viimeistään yliopisto-opinnot opettivat minulle , että historia on aivan muuta kuin vuosiluvut sen tarkemmista kalenterimerkinnöistä puhumattakaan. Siitä huolimatta mieleen on jäänyt matkan varrella niin päivämääriä kuin vuosilukujakin. Satuin muun muassa syntymään päivälleen 43 vuotta Tarton rauhan solmimisen jälkeen, mutta siitä olen kirjoittanut toisaalla.

Kesäkuun yhdeksäs on yksi muistiini hitsatuista päivämääristä. En tiedä, onko sen syynä nuoruuden niukin naukin kohtuullinen sotakirjallisuuden lukeminen vai myöhemmät akateemiset opinnot, mutta kuitenkin sen tänäkin kesäkuun yhdeksäntenä noteerasin: 77 vuotta taaksepäin eli 9.6.1944 alkoi Puna-armeijan suurhyökkäys Suomea vastaan Karjalan kannaksella. Tykit alkoivat sylkemisen aamuvarhain. Valkeasaaren lohkolla rytisi. Rautaa oli ilmassa, sitä tuli idästä ja ylhäältä. Tanner tömisi ja jossain varmasti kaatui aitaakin. Oli alkanut ennen näkemätön verileikki ja arvanheitto tämän maan kohtalosta. Isoisilläni ei ollut ollut muutamaan vuoteen aina niin hirveän viihtyisää, mutta nyt elämä muuttui entistä keljummaksi.

"Luulen, että monessa asiassa tekijät ovat yhtäällä ja puhujat toisaalla."

 Suomen rintama oli lopulta ainoa, jossa Puna-armeijan hyökkäys toisen maailmansodan loppuvaiheessa pysäytettiin. Oliko tähän syynä Suomen sisukkuus vai Stalinin kiireet toisaalle, on lopulta yhdentekevää. Pääasia, että se pysähtyi. Vaihtoehtoinen historia on tässä kohdin turhan raskasta ajateltavaa. Isoisät eivät näistä rymyämisensä päivistä niin hirveästi revitelleet. Luulen, että monessa asiassa tekijät ovat yhtäällä ja puhujat toisaalla. Tässäkin.


Ja kesällä 1944 kukat kukkivat niin kuin muinakin kesinä. Moni asia maailmassa kulki kulkuaan, mutta ihmisillä oli meneillään käsittämätön meininki.

Tapasin joskus vuosia sitten ihmisen, joka oli palvellut rintamalottana Valkeeaaren-Lempaalan kohdilla kesällä 1944. Hän kertoi olleensa onnekseen lomalla, kun hyökkäys alkoi. Vanhoille sijoille ei ollut sen jälkeen menemistä. Gramofoni jäi sinne. Hyvän tovin sodan päättymisen jälkeen se yllättäen palautettiin omistajalleen. Yksi levy oli jäänyt ehjäksi.

"Sota on järjetöntä hyvän ja kauniin elämän haaskaamista. Ja sellaisena valitettavan inhimillistä."

Sitähän sota on: äänilevyjä ja ihmisiä tuhoutuu järjettömästi. Ja jotain tai joku säästyy sattumanvaraisesti. Sota on järjetöntä hyvän ja kauniin elämän haaskaamista. Ja sellaisena valitettavan inhimillistä.

Olenko hyvinvointimaan asukkaana velkaa niille ihmisille, jotka tuon 77-vuoden takaisen tulijyränkin pysäyttivät. En ole. En usko, että tällainen ajatus koskaan asusteli isoisienikään päässä. Kunhan minua vähän kasvattivat mieheksi.   Sen sijaan olen velkaa eteenpäin: lapsilleni ja muille jälkeeni tuleville. Niille, joiden kanssa elän tätä maata. Siinä ei ole kysymys puhumisesta, vaan tekemisestä hyvän eteen. Ja asiat, joita vastaan tätä tasavaltaa on puolustettava tulevat vuonna 2021 paljolti muualta kuin kesällä 1944.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp