KESÄKUUN YHDEKSÄS

"Sitähän sota on: äänilevyjä ja ihmisiä tuhoutuu järjettömästi. "

 

Viimeistään yliopisto-opinnot opettivat minulle , että historia on aivan muuta kuin vuosiluvut sen tarkemmista kalenterimerkinnöistä puhumattakaan. Siitä huolimatta mieleen on jäänyt matkan varrella niin päivämääriä kuin vuosilukujakin. Satuin muun muassa syntymään päivälleen 43 vuotta Tarton rauhan solmimisen jälkeen, mutta siitä olen kirjoittanut toisaalla.

Kesäkuun yhdeksäs on yksi muistiini hitsatuista päivämääristä. En tiedä, onko sen syynä nuoruuden niukin naukin kohtuullinen sotakirjallisuuden lukeminen vai myöhemmät akateemiset opinnot, mutta kuitenkin sen tänäkin kesäkuun yhdeksäntenä noteerasin: 77 vuotta taaksepäin eli 9.6.1944 alkoi Puna-armeijan suurhyökkäys Suomea vastaan Karjalan kannaksella. Tykit alkoivat sylkemisen aamuvarhain. Valkeasaaren lohkolla rytisi. Rautaa oli ilmassa, sitä tuli idästä ja ylhäältä. Tanner tömisi ja jossain varmasti kaatui aitaakin. Oli alkanut ennen näkemätön verileikki ja arvanheitto tämän maan kohtalosta. Isoisilläni ei ollut ollut muutamaan vuoteen aina niin hirveän viihtyisää, mutta nyt elämä muuttui entistä keljummaksi.

"Luulen, että monessa asiassa tekijät ovat yhtäällä ja puhujat toisaalla."

 Suomen rintama oli lopulta ainoa, jossa Puna-armeijan hyökkäys toisen maailmansodan loppuvaiheessa pysäytettiin. Oliko tähän syynä Suomen sisukkuus vai Stalinin kiireet toisaalle, on lopulta yhdentekevää. Pääasia, että se pysähtyi. Vaihtoehtoinen historia on tässä kohdin turhan raskasta ajateltavaa. Isoisät eivät näistä rymyämisensä päivistä niin hirveästi revitelleet. Luulen, että monessa asiassa tekijät ovat yhtäällä ja puhujat toisaalla. Tässäkin.

Ja kesällä 1944 kukat kukkivat niin kuin muinakin kesinä. Moni asia maailmassa kulki kulkuaan, mutta ihmisillä oli meneillään käsittämätön meininki.

Tapasin joskus vuosia sitten ihmisen, joka oli palvellut rintamalottana Valkeeaaren-Lempaalan kohdilla kesällä 1944. Hän kertoi olleensa onnekseen lomalla, kun hyökkäys alkoi. Vanhoille sijoille ei ollut sen jälkeen menemistä. Gramofoni jäi sinne. Hyvän tovin sodan päättymisen jälkeen se yllättäen palautettiin omistajalleen. Yksi levy oli jäänyt ehjäksi.

"Sota on järjetöntä hyvän ja kauniin elämän haaskaamista. Ja sellaisena valitettavan inhimillistä."

Sitähän sota on: äänilevyjä ja ihmisiä tuhoutuu järjettömästi. Ja jotain tai joku säästyy sattumanvaraisesti. Sota on järjetöntä hyvän ja kauniin elämän haaskaamista. Ja sellaisena valitettavan inhimillistä.

Olenko hyvinvointimaan asukkaana velkaa niille ihmisille, jotka tuon 77-vuoden takaisen tulijyränkin pysäyttivät. En ole. En usko, että tällainen ajatus koskaan asusteli isoisienikään päässä. Kunhan minua vähän kasvattivat mieheksi.   Sen sijaan olen velkaa eteenpäin: lapsilleni ja muille jälkeeni tuleville. Niille, joiden kanssa elän tätä maata. Siinä ei ole kysymys puhumisesta, vaan tekemisestä hyvän eteen. Ja asiat, joita vastaan tätä tasavaltaa on puolustettava tulevat vuonna 2021 paljolti muualta kuin kesällä 1944.